Tuesday, March 27, 2007
Moraliteetteja rahasta (julkaistu Satakunnan Kansassa 26.3.2007)
Pasi Lampela: Hellekausi. WSOY 2007
Teatterimiehenä ja tv-sarja Kylmäverisesti sinun yhtenä käsikirjoittajana tunnetuksi tulleen Pasi Lampelan esikoisnovellikokoelma Hellekausi on ammattimaisen tasainen kokonaisuus. Sen jokainen kohtaus on niin tasapainoisesti sommiteltu, että jos lukija tekstistä jonkun särön löytää, se on takuulla sinne tarkoituksella jätetty. Esimerkiksi kokoelman aloittava Pääsiäinen on avaus, josta lähes jokainen esikoiskirjailija voisi olla ylpeä.
Mutta tietenkään ammattikirjoittajalta ei voi kovin paljon vähempää odottaakaan. Itseasiassa aikana jolloin nuoret suoraan koulunpenkiltä astuneet skribentit kirjoittavat tekstiä, joka sellaisenaan on valmista painokoneeseen, kokeneelta tekstintekijältä pitää vaatia paljon enemmän kuin eheyttä ja välineensä teknistä hallintaa. Valitettavasti tämä vaatimus ei Pasi Lampelan kohdalla täyty kuin ajoittain.
Hellekauden ongelmaksi muodostuu Lampelan jämähtäminen liian helppoihin ja ennalta-arvattaviin näkökulmiin. Kirjoittaessaan prostituoiduista hän kirjoittaa prostituoidun suuhun repliikin, jossa tämä kertoo, ettei yksikään mies ole päässyt hänen sieluunsa asti. Kun Lampela kuvaa varallisuudessa kieriskelevän yläluokan perheen elämää, on likimain väistämätöntä, että kallis merenrantatalo on vain tyhjän elämän kulissi. Samanlaisia klisheearkun jämäpaloja on Hellekausi täynnä.
Paha,
paha raha
Osan Hellekauden kömpelyydestä voi selittää sillä, että Pasi Lampela on omistautunut rahan turmelevan vaikutuksen esittelemiseen, ja tämä missio selvästi kaventaa hänen liikkumatilaansa. Kirjailijan asenne on ikäänkuin jo ennalta päätetty, ja novellin on muovauduttava tuon asenteen mukaiseksi. Tämä tietenkin tekee lukukokemuksesta jonkin verran puuduttavan, eikä lukija tunne mitään pakottavaa tarvetta rientää Lampelan avuksi taisteluun rahan ylivaltaa vastaan.
Taistelukutsun sijasta Lampela kirjoittaakin pienimuotoisia moraliteetteja. Napakassa rikosnovellissa Sisko ja veli vankilasta vapautuneen veljen järjestämä elatusapu tappaa siskon, jonka äitiys on väliaikaisesti pelastanut huumeriippuvuudelta. Novellissa Yö ja avaruus taas yltäkylläisyydessä elävä keski-ikäinen nainen kadehtii nuorta lapsiperhettä ja heidän ´´arkipäivän puhkisyövyttämää suhdettaan.´´
Elämän reuna
on jokaista lähellä
Rahan lisäksi Lampela kirjoittaa myös syrjäytymisestä ja tämän aiheen käsittelyssä häneltä löytyy kaipaamaani monivivahteisuutta. Erityisesti siinä miten Lampela sysää henkilöitään oman elämänsä sivuraiteille näiden sosiaaliluokasta riippumatta, olen näkevinäni omaa aikaamme hahmottavaa näkemyksellisyyttä.
Osan novelleistaan Lampela on muokannut näytelmistään, ja osan tämän kokoelman teksteistä tulemme varmaankin vielä jossakin muodossa näkemään näyttämöllä. Esimerkiksi novellia Halkeama on vaikea pitää muuna kuin tulevan näytelmän päähenkilön karkeana hahmotelmana.
Teatterimiehenä ja tv-sarja Kylmäverisesti sinun yhtenä käsikirjoittajana tunnetuksi tulleen Pasi Lampelan esikoisnovellikokoelma Hellekausi on ammattimaisen tasainen kokonaisuus. Sen jokainen kohtaus on niin tasapainoisesti sommiteltu, että jos lukija tekstistä jonkun särön löytää, se on takuulla sinne tarkoituksella jätetty. Esimerkiksi kokoelman aloittava Pääsiäinen on avaus, josta lähes jokainen esikoiskirjailija voisi olla ylpeä.
Mutta tietenkään ammattikirjoittajalta ei voi kovin paljon vähempää odottaakaan. Itseasiassa aikana jolloin nuoret suoraan koulunpenkiltä astuneet skribentit kirjoittavat tekstiä, joka sellaisenaan on valmista painokoneeseen, kokeneelta tekstintekijältä pitää vaatia paljon enemmän kuin eheyttä ja välineensä teknistä hallintaa. Valitettavasti tämä vaatimus ei Pasi Lampelan kohdalla täyty kuin ajoittain.
Hellekauden ongelmaksi muodostuu Lampelan jämähtäminen liian helppoihin ja ennalta-arvattaviin näkökulmiin. Kirjoittaessaan prostituoiduista hän kirjoittaa prostituoidun suuhun repliikin, jossa tämä kertoo, ettei yksikään mies ole päässyt hänen sieluunsa asti. Kun Lampela kuvaa varallisuudessa kieriskelevän yläluokan perheen elämää, on likimain väistämätöntä, että kallis merenrantatalo on vain tyhjän elämän kulissi. Samanlaisia klisheearkun jämäpaloja on Hellekausi täynnä.
Paha,
paha raha
Osan Hellekauden kömpelyydestä voi selittää sillä, että Pasi Lampela on omistautunut rahan turmelevan vaikutuksen esittelemiseen, ja tämä missio selvästi kaventaa hänen liikkumatilaansa. Kirjailijan asenne on ikäänkuin jo ennalta päätetty, ja novellin on muovauduttava tuon asenteen mukaiseksi. Tämä tietenkin tekee lukukokemuksesta jonkin verran puuduttavan, eikä lukija tunne mitään pakottavaa tarvetta rientää Lampelan avuksi taisteluun rahan ylivaltaa vastaan.
Taistelukutsun sijasta Lampela kirjoittaakin pienimuotoisia moraliteetteja. Napakassa rikosnovellissa Sisko ja veli vankilasta vapautuneen veljen järjestämä elatusapu tappaa siskon, jonka äitiys on väliaikaisesti pelastanut huumeriippuvuudelta. Novellissa Yö ja avaruus taas yltäkylläisyydessä elävä keski-ikäinen nainen kadehtii nuorta lapsiperhettä ja heidän ´´arkipäivän puhkisyövyttämää suhdettaan.´´
Elämän reuna
on jokaista lähellä
Rahan lisäksi Lampela kirjoittaa myös syrjäytymisestä ja tämän aiheen käsittelyssä häneltä löytyy kaipaamaani monivivahteisuutta. Erityisesti siinä miten Lampela sysää henkilöitään oman elämänsä sivuraiteille näiden sosiaaliluokasta riippumatta, olen näkevinäni omaa aikaamme hahmottavaa näkemyksellisyyttä.
Osan novelleistaan Lampela on muokannut näytelmistään, ja osan tämän kokoelman teksteistä tulemme varmaankin vielä jossakin muodossa näkemään näyttämöllä. Esimerkiksi novellia Halkeama on vaikea pitää muuna kuin tulevan näytelmän päähenkilön karkeana hahmotelmana.
Labels: Puhetta kirjallisuudesta
