Thursday, April 06, 2006
Selviytymistarinoita jatkosodan ajalta
Mauri Paasilinna: Korpivaellus. Gummerus 2005
Mauri Paasilinnan Korpivaellus jatkaa luontevasti siitä, mihin viime syksynä ilmestynyt Sotamorsian jäi. Suomessa kuolleeksi luultu kaukopartiomies Veikko Valkama viruu jatkosodan aikaisella työleirillä Neuvostoliitossa ja suunnittelee pakoa ja paluuta Suomeen, jotta hän saisi asiat selvitettyä entisen kihlattunsa kanssa. Tuo kihlattu, ylioppilas Eila Leppänen, taas lähtee opiskelemaan Helsingin kauppakorkeaan ja synnyttää siinä sivussa aviottoman lapsen, jonka silmät tuovat kovasti mieleen juuri Veikon. Isäksi olisi tosin myös tyrkyllä komea saksalainen kapteeni, ja mustan pörssin kaupoilla rikastunut sotainvalidikin suunnittelee valloittavansa Eilan.
Siinä lähtökohdat kovin kaksijakoiselle romaanille, joka on kuin ristisiitos Hilja Valtosen pirtsakoista selviytymistarinoista ja Reino Lehväslaihon sotakuvauksista. Valittaen on kuitenkin todettava, että kummankaan edellä mainitun kirjailijan tasolle Paasilinna ei yllä. Naisten kuvaajana Paasilinna kompastuu jokaiseen kliseeseen, joka matkan varrelle osuu, ja kun henkilöt leimataan heti joko hyviksi tai pahoiksi alkavat sotakuvauksetkin muistuttaa lähinnä sotapropagandaa. Kun esimerkiksi Veikko väittää, ettei hän kuullut vankileirillä yhtään naisiin kohdistunutta rivoutta, ainakaan minä en voinut kuin epäuskoisesti puistella päätäni. Pyhäkouluporukalla kun tuskin Suomi ja Saksakaan sotia kävivät.
Kaunis luontokuva,
väkivaltainen ihmiskuva
Parhaimmillaan Paasilinna onkin kuvatessaan Veikon pakoa sotilaiden takaa-ajamana kohti Suomea. Luontoa ja erityisesti erämaata Paasilinna osaa kuvata, ja raa´an eloonjäämistaistelun Paasilinna runoilee kuin Paavo Noponen: ´´Täällä ryöppyävän lumen keskellä otettiin nyt miehestä mittaa, ja vaikka jokainen oli sitkas kuin kallion kataja, niin viiman koleissa kynsissä he huojuivat heinien tavoin.´´ Monet Paasilinnan väläyttämistä luontokuvista ovatkin melkein liian kauniita romaaniin, jossa seuraavassa hetkessä taas survaistaan puukolla vihollissotilaan kurkku poikki tai räiskäytetään häneltä pää petäjän kylkeen.
Romaanin ilmapiirin tekee aavistuksen tunkkaiseksi Paasilinnan tapa jaella jumalallisia rangaistuksia henkilöilleen. Leppästen perhe tuntuu saaneen niskaansa suoranaisen kirouksen saksalaismielisen isän vuoksi, ja saksalaisten prostituoiduksi ryhtyneitä naisia tässä romaanisarjassa pahoinpidellään oikein urakalla. Yllättävää onkin että Paasilinnalta löytyy paljon enemmän ymmärrystä venäläisille sotavangeille kuin niille suomalaisille, jotka selviytyäkseen poikkeusoloissa joutuvat turvautumaan poikkeuksellisiin keinoihin.
Sotamorsiamesta Korpivaellus eroaa siten, että nyt kerronta on entistä enemmän keskittynyt Eilan ja Veikon ympärille, mikä myös jäntevöittää kerrontaa. Samalla se saattaa myös tarjota vastauksen kysymykseen, kenet Eila lopulta miehekseen valitsee. Sen kysymyksen takiahan me kuitenkin tätä romaanisarjaa luemme.
Mauri Paasilinnan Korpivaellus jatkaa luontevasti siitä, mihin viime syksynä ilmestynyt Sotamorsian jäi. Suomessa kuolleeksi luultu kaukopartiomies Veikko Valkama viruu jatkosodan aikaisella työleirillä Neuvostoliitossa ja suunnittelee pakoa ja paluuta Suomeen, jotta hän saisi asiat selvitettyä entisen kihlattunsa kanssa. Tuo kihlattu, ylioppilas Eila Leppänen, taas lähtee opiskelemaan Helsingin kauppakorkeaan ja synnyttää siinä sivussa aviottoman lapsen, jonka silmät tuovat kovasti mieleen juuri Veikon. Isäksi olisi tosin myös tyrkyllä komea saksalainen kapteeni, ja mustan pörssin kaupoilla rikastunut sotainvalidikin suunnittelee valloittavansa Eilan.
Siinä lähtökohdat kovin kaksijakoiselle romaanille, joka on kuin ristisiitos Hilja Valtosen pirtsakoista selviytymistarinoista ja Reino Lehväslaihon sotakuvauksista. Valittaen on kuitenkin todettava, että kummankaan edellä mainitun kirjailijan tasolle Paasilinna ei yllä. Naisten kuvaajana Paasilinna kompastuu jokaiseen kliseeseen, joka matkan varrelle osuu, ja kun henkilöt leimataan heti joko hyviksi tai pahoiksi alkavat sotakuvauksetkin muistuttaa lähinnä sotapropagandaa. Kun esimerkiksi Veikko väittää, ettei hän kuullut vankileirillä yhtään naisiin kohdistunutta rivoutta, ainakaan minä en voinut kuin epäuskoisesti puistella päätäni. Pyhäkouluporukalla kun tuskin Suomi ja Saksakaan sotia kävivät.
Kaunis luontokuva,
väkivaltainen ihmiskuva
Parhaimmillaan Paasilinna onkin kuvatessaan Veikon pakoa sotilaiden takaa-ajamana kohti Suomea. Luontoa ja erityisesti erämaata Paasilinna osaa kuvata, ja raa´an eloonjäämistaistelun Paasilinna runoilee kuin Paavo Noponen: ´´Täällä ryöppyävän lumen keskellä otettiin nyt miehestä mittaa, ja vaikka jokainen oli sitkas kuin kallion kataja, niin viiman koleissa kynsissä he huojuivat heinien tavoin.´´ Monet Paasilinnan väläyttämistä luontokuvista ovatkin melkein liian kauniita romaaniin, jossa seuraavassa hetkessä taas survaistaan puukolla vihollissotilaan kurkku poikki tai räiskäytetään häneltä pää petäjän kylkeen.
Romaanin ilmapiirin tekee aavistuksen tunkkaiseksi Paasilinnan tapa jaella jumalallisia rangaistuksia henkilöilleen. Leppästen perhe tuntuu saaneen niskaansa suoranaisen kirouksen saksalaismielisen isän vuoksi, ja saksalaisten prostituoiduksi ryhtyneitä naisia tässä romaanisarjassa pahoinpidellään oikein urakalla. Yllättävää onkin että Paasilinnalta löytyy paljon enemmän ymmärrystä venäläisille sotavangeille kuin niille suomalaisille, jotka selviytyäkseen poikkeusoloissa joutuvat turvautumaan poikkeuksellisiin keinoihin.
Sotamorsiamesta Korpivaellus eroaa siten, että nyt kerronta on entistä enemmän keskittynyt Eilan ja Veikon ympärille, mikä myös jäntevöittää kerrontaa. Samalla se saattaa myös tarjota vastauksen kysymykseen, kenet Eila lopulta miehekseen valitsee. Sen kysymyksen takiahan me kuitenkin tätä romaanisarjaa luemme.
