Monday, January 08, 2007
Ystäviä ja vihollisia (julkaistu Satakunnan Kansassa 1.4.2006)
Albert Sánchez Pinol: Kylmä iho. WSOY 2006. Suomentanut Anu Partanen
Albert Sánchez Pinolin kiitetty esikoisromaani Kylmä iho matkaa syrjäiselle etelämeren saarelle, joka on niin pieni, että tarkimmassakin kartassa se piiloutuu kokonaan kartan koordinaattiviivojen alle. Tälle saarelle haetaan säähavainnoitsijaa, ja romaanin kertoja, Irlannin sotaisuuteen kyllästynyt ja aatetovereihinsa pettynyt tasavaltalaistaistelija, tarttuu tähän tilaisuuteen.
Jo ensikosketus saareen kuitenkin vihjaa, että ihan pelkkää auvoisaa yksinäisyyttä ei säämiehen vuoden pestistä tule muodostumaan. Täysiveriseksi thrilleriksi Kylmä iho muuttuukin sitten jo säämiehen ensimmäinen saarella viettämän yön aikana, sillä silloin merestä nousee lauma murhanhimoisia hirviöitä ja säämiehen eloonjäämistaistelu voi todenteolla alkaa.
Hirviöiden ympärille on tietysti hyvä rakentaa toimintaa, ja sen mahdollisuuden Pinol käyttää kiitettävästi hyväkseen. Toistuvissa taistelukohtauksissa on suurta tappamisen juhlaa, kun kertoja on ehtinyt liittoutua saarelle vapaaehtoisesti jääneen entisen säämiehen kanssa. Mutta tähän asetelmaan Kylmä iho ei pitkäksi aikaa juutu, sillä vähitellen paljastuu, etteivät hirviöt olekaan hirviöitä, ja ylipäätään ystävät ja viholliset ovat aivan päinvastaisessa suunnassa kuin ensin näyttää.
Älä usko
siihen mitä näet
Romaani piirtääkin varsin tarkkanäköisen kuvan siitä, miten meillä on taipumus nähdä vihollisemme hirviöinä ja miten taitavia me olemme keksimään oikeutuksia niille teoillemme, joilla ei mitään oikeutusta voi olla. Jonkin verran kriittisesti sen sijaan suhtaudun siihen tapaan, jolla Pinol tarjoilee lukijalleen ajatuksen hirviöiden inhimillisyydestä. Kertojan huomattavasti sotaisampi kollega on nimittäin kaapannut yhden naaraspuolisen hirviön kotitalousorjakseen ja parittelukumppanikseen, ja tähän olentoon tutustuminen auttaa kertojaa näkemään hirviöt uudessa valossa.
Tietenkin jättikokoisen sammakkoeläimen ja kahden miehen ympärille punottua kolmiodraamaa voi lukea pelkkänä yllättävänä juonenkäänteenäkin. Ainakin minulle on kuitenkin vähän turhan machoa, kun puhekyvytön keittiöorja kuvataan täydellisenä kiiman alkulähteenä ja vieläpä jonkinlaisena vaihtoehtonakin eurooppalaisen naisen seksuaalisuudelle. Eli ilmeisesti skandinaavinen arvomaailma on taas pilannut yhden fantasialle alttiin lukijan.
Kansiteksti lupailee Kylmän ihon olevan trilogian ensimmäinen osa, ja se oli pitkästä aikaa ensimmäinen tuollainen lupaus, joka ei ärsyttänyt minua ollenkaan. Pinolin tekstissä on nimittäin sitä samaa lumoa, jolla hänen luomansa saari ottaa yksitellen valtaansa sinne tulleet matkaajat.
Albert Sánchez Pinolin kiitetty esikoisromaani Kylmä iho matkaa syrjäiselle etelämeren saarelle, joka on niin pieni, että tarkimmassakin kartassa se piiloutuu kokonaan kartan koordinaattiviivojen alle. Tälle saarelle haetaan säähavainnoitsijaa, ja romaanin kertoja, Irlannin sotaisuuteen kyllästynyt ja aatetovereihinsa pettynyt tasavaltalaistaistelija, tarttuu tähän tilaisuuteen.
Jo ensikosketus saareen kuitenkin vihjaa, että ihan pelkkää auvoisaa yksinäisyyttä ei säämiehen vuoden pestistä tule muodostumaan. Täysiveriseksi thrilleriksi Kylmä iho muuttuukin sitten jo säämiehen ensimmäinen saarella viettämän yön aikana, sillä silloin merestä nousee lauma murhanhimoisia hirviöitä ja säämiehen eloonjäämistaistelu voi todenteolla alkaa.
Hirviöiden ympärille on tietysti hyvä rakentaa toimintaa, ja sen mahdollisuuden Pinol käyttää kiitettävästi hyväkseen. Toistuvissa taistelukohtauksissa on suurta tappamisen juhlaa, kun kertoja on ehtinyt liittoutua saarelle vapaaehtoisesti jääneen entisen säämiehen kanssa. Mutta tähän asetelmaan Kylmä iho ei pitkäksi aikaa juutu, sillä vähitellen paljastuu, etteivät hirviöt olekaan hirviöitä, ja ylipäätään ystävät ja viholliset ovat aivan päinvastaisessa suunnassa kuin ensin näyttää.
Älä usko
siihen mitä näet
Romaani piirtääkin varsin tarkkanäköisen kuvan siitä, miten meillä on taipumus nähdä vihollisemme hirviöinä ja miten taitavia me olemme keksimään oikeutuksia niille teoillemme, joilla ei mitään oikeutusta voi olla. Jonkin verran kriittisesti sen sijaan suhtaudun siihen tapaan, jolla Pinol tarjoilee lukijalleen ajatuksen hirviöiden inhimillisyydestä. Kertojan huomattavasti sotaisampi kollega on nimittäin kaapannut yhden naaraspuolisen hirviön kotitalousorjakseen ja parittelukumppanikseen, ja tähän olentoon tutustuminen auttaa kertojaa näkemään hirviöt uudessa valossa.
Tietenkin jättikokoisen sammakkoeläimen ja kahden miehen ympärille punottua kolmiodraamaa voi lukea pelkkänä yllättävänä juonenkäänteenäkin. Ainakin minulle on kuitenkin vähän turhan machoa, kun puhekyvytön keittiöorja kuvataan täydellisenä kiiman alkulähteenä ja vieläpä jonkinlaisena vaihtoehtonakin eurooppalaisen naisen seksuaalisuudelle. Eli ilmeisesti skandinaavinen arvomaailma on taas pilannut yhden fantasialle alttiin lukijan.
Kansiteksti lupailee Kylmän ihon olevan trilogian ensimmäinen osa, ja se oli pitkästä aikaa ensimmäinen tuollainen lupaus, joka ei ärsyttänyt minua ollenkaan. Pinolin tekstissä on nimittäin sitä samaa lumoa, jolla hänen luomansa saari ottaa yksitellen valtaansa sinne tulleet matkaajat.
