Monday, January 29, 2007
Yksinäisyys on vakava juttu (julkaistu Satakunnan Kansassa 16.9.2006)
Kari Hotakainen: Huolimattomat. WSOY 2006
Kari Hotakaisen uusin romaani Huolimattomat on hämmentävä kirja ja on sitä ennenkaikkea siksi, että sen on kirjoittanut Kari Hotakainen. Huolimattomat ei ole nimittäin hauska. Taisin itseasiassa hymyillä kerran lukiessani sitä.
Lukijan hämmentäminen ei ole tietenkään huono asia, eikä kunnianhimoinen kirjailija ole mikään posetiivi, joka pyörittää samaa renkutusta vuodesta toiseen. Niinpä Huolimattomat-romaanin vakavuuskaan ei ole humoristin epäonnistuminen, vaan ilmeisesti alun perinkin vakavaksi tarkoitettu puheenvuoro.
Romaanin vakavuuteen on nimittäin syynä romaanin aihe. Yksinäisyydestä kertovan romaanin kun olisi vaikea nauraa ilman, että siihen nauruun tulisi ilkkuva sävy. Sellainen sävyhän olisi tietenkin sopimatonta, sillä suomalainen humoristi ei saa olla ilkeä. Ei ainakaan sille taviksellle, joka Kari Hotakaisenkin kirjojen sankari useimmiten on.
Hyvä asiakas
on estoista vapaa
Romaanilla on kolme päähenkilöä. Vanhasta estojen varaan rakennetusta agraari-suomesta irti repäistyt rikoskomisario Antero Mokka, missing link manager Harri Boström ja ihmisten hellyydenkaipuusta itselleen bisneksen tehnyt Leila Korhonen.
He kaikki ovat vanhan ajan airuita uudessa maailmassa, jossa irvokkuus on synonyymi rehellisyydelle ja ihmisestä on tullut joko asiakas tai asiakaspalvelun tuottaja. Kauppaa tässä yhteiskunnassa käydään pääasiassa mielihyväteollisuuden tuotteilla, joita media tykittää verkkokalvoille alati kehittyvän tekniikan suomin valtuuksin.
Tätä tekniikan valjastamista mielihyväteollisuuden tarpeisiin Hotakainen kuvaa ehkä turhankin pitkän mutkan kautta, sillä romaani alkaa vuodesta 1826 ja pitää sisällään niin kameran ja television keksimisen kuin pornoelokuvien ensiaskeleetkin. Ensimmäisillä sivuilla en ollutkaan ollenkaan hajulla, että olen lukemassa nyky-Suomeen sijoittuvaa kolmiodraamaa. Muutenkin romaanin muoto on koko ajan aavistuksen liian levoton.
Ihmisen kokoinen
ja muotoinen loppu
Hotakaisen kuvaamassa estottomassa maailmassa yksinäisyys rinnastuu kovin suoraviivaisesti seksin puutteeseen, sillä muun laista ihmisten välistä yhteisyyttä ei Huolimattomat juurikaan tunne. Tosin kaikki muukin pyörii Hotakaisen kuvaamassa maailmassa seksin ympärillä. Esimerkkinä tästä mainittakoon suomalaiset yritysjohtajat, jotka pitävät vain aavistuksen yliampuvina amerikkalaisen yhteiskuntatieteilijän ajatusta suurpanijoiden ja suurantajien merkityksestä menestyvälle yhteiskunnalle.
Halutessaan Hotakaista voisi luonnollisesti moittia liian helposta ja liian ilmeisestä yhteiskuntakritiikistä, sillä eihän seksin ylikorostumisen huomaamiseen kovin suuria näkijän lahjoja tarvita. Mutta koska Hotakainen on ennenkin onnistuneesti korvannut näkemyksellisyyden nokkeluudella, en koe noita moitteita kiinnostaviksi.
Mieluummin sanonkin että romaanin tarjoama matka kameran keksimisestä kahden ihmisen kosketukseen on tummine sävyineen yllättävänkin kaunis ja romanttinen loppuratkaisukin toimii sinänsä ihan hyvin.
Kari Hotakaisen uusin romaani Huolimattomat on hämmentävä kirja ja on sitä ennenkaikkea siksi, että sen on kirjoittanut Kari Hotakainen. Huolimattomat ei ole nimittäin hauska. Taisin itseasiassa hymyillä kerran lukiessani sitä.
Lukijan hämmentäminen ei ole tietenkään huono asia, eikä kunnianhimoinen kirjailija ole mikään posetiivi, joka pyörittää samaa renkutusta vuodesta toiseen. Niinpä Huolimattomat-romaanin vakavuuskaan ei ole humoristin epäonnistuminen, vaan ilmeisesti alun perinkin vakavaksi tarkoitettu puheenvuoro.
Romaanin vakavuuteen on nimittäin syynä romaanin aihe. Yksinäisyydestä kertovan romaanin kun olisi vaikea nauraa ilman, että siihen nauruun tulisi ilkkuva sävy. Sellainen sävyhän olisi tietenkin sopimatonta, sillä suomalainen humoristi ei saa olla ilkeä. Ei ainakaan sille taviksellle, joka Kari Hotakaisenkin kirjojen sankari useimmiten on.
Hyvä asiakas
on estoista vapaa
Romaanilla on kolme päähenkilöä. Vanhasta estojen varaan rakennetusta agraari-suomesta irti repäistyt rikoskomisario Antero Mokka, missing link manager Harri Boström ja ihmisten hellyydenkaipuusta itselleen bisneksen tehnyt Leila Korhonen.
He kaikki ovat vanhan ajan airuita uudessa maailmassa, jossa irvokkuus on synonyymi rehellisyydelle ja ihmisestä on tullut joko asiakas tai asiakaspalvelun tuottaja. Kauppaa tässä yhteiskunnassa käydään pääasiassa mielihyväteollisuuden tuotteilla, joita media tykittää verkkokalvoille alati kehittyvän tekniikan suomin valtuuksin.
Tätä tekniikan valjastamista mielihyväteollisuuden tarpeisiin Hotakainen kuvaa ehkä turhankin pitkän mutkan kautta, sillä romaani alkaa vuodesta 1826 ja pitää sisällään niin kameran ja television keksimisen kuin pornoelokuvien ensiaskeleetkin. Ensimmäisillä sivuilla en ollutkaan ollenkaan hajulla, että olen lukemassa nyky-Suomeen sijoittuvaa kolmiodraamaa. Muutenkin romaanin muoto on koko ajan aavistuksen liian levoton.
Ihmisen kokoinen
ja muotoinen loppu
Hotakaisen kuvaamassa estottomassa maailmassa yksinäisyys rinnastuu kovin suoraviivaisesti seksin puutteeseen, sillä muun laista ihmisten välistä yhteisyyttä ei Huolimattomat juurikaan tunne. Tosin kaikki muukin pyörii Hotakaisen kuvaamassa maailmassa seksin ympärillä. Esimerkkinä tästä mainittakoon suomalaiset yritysjohtajat, jotka pitävät vain aavistuksen yliampuvina amerikkalaisen yhteiskuntatieteilijän ajatusta suurpanijoiden ja suurantajien merkityksestä menestyvälle yhteiskunnalle.
Halutessaan Hotakaista voisi luonnollisesti moittia liian helposta ja liian ilmeisestä yhteiskuntakritiikistä, sillä eihän seksin ylikorostumisen huomaamiseen kovin suuria näkijän lahjoja tarvita. Mutta koska Hotakainen on ennenkin onnistuneesti korvannut näkemyksellisyyden nokkeluudella, en koe noita moitteita kiinnostaviksi.
Mieluummin sanonkin että romaanin tarjoama matka kameran keksimisestä kahden ihmisen kosketukseen on tummine sävyineen yllättävänkin kaunis ja romanttinen loppuratkaisukin toimii sinänsä ihan hyvin.
Labels: Puhetta kirjallisuudesta
