Monday, January 29, 2007

 

TORILLAKO TAVATAAN? (julkaistu Porin Sanomissa 28.5.2006)

Näin kesällä tulee silloin tällöin maleksineeksi torille, sillä tähän aikaan vuodestahan torissa on jotain ideaa. Muulloinhan torikauppiaat värjöttelevät torilla lähinnä keskenään, kun taas asiakkaat käyvät kauppaa tuulelta ja räntäsateelta suojassa marketeissa ja kauppakeskuksissa. Huoneihmisiä ilmeisesti miellyttää myös se, että näissä ostospaikoissa käyvät kaikki nykyaikaiset maksuvälineet ja niiden tuotevalikoima on pärekoreja nykyaikaisempi.

Kaikki eivät kuitenkaan tätä hyväksy. Onhan menneen haikailu pysähtyneisyyden jalostunein kehitysaste. Niinpä Porissakin perustettiin työryhmä toria elävöittämään. Se tietenkin unohtui, että jos joku asia tarvitsee elävöittäjäkseen virkamies- tai poliitikkovetoisen työryhmän, olisi oikeastaan armeliaampaa antaa koko asian kuolla. Elvytyshommat kun eivät näiltä porukoilta onnistu.

Hyvältä ei tämänkään ryhmän ennuste näytä. Jos nimittäin asiakaskadosta kärsivää liikepaikkaa lähdetään piristämään pidentämällä aukioloaikoja, voi ajattelun takana olevaa logiikkaa kutsua vähintäänkin omintakeiseksi. Torinhan funktio on nyt jo tarjota ennemminkin eksotiikkaa kuin vastata kaupunkilaisten elintarvike- tai vaatehuollosta, joten jokainen lisätty tunti toriaikaan on vain omiaan pienentämään torin lumoa.

Toki nykymuotoisella torikaupalla voi olla vielä joitakin lisävuosia, jos torikauppiaat pelaavat korttinsa oikein. Aukioloaikojen sovittaminen ihmisten elämänrytmiin olisi askel, joka olisi syytä ottaa ensimmäisenä. Markkinointiin pitäisi satsata sitten heti sen jälkeen. Kilpailijoiden kadehtiminen ei ainakaan johda mihinkään, ja mitään ulkopuolisia lahjan kaltaisia satsauksia on turha odottaa. Tori kun on kuitenkin millä tahansa mittarilla mitattuna torikauppiaille paljon tärkeämpi kuin kaupungille. Tarkoitin nyt siis taloudellisia mittareita. Kotiseutumuseomiehillä on toki käytössään mittarit, joissa ei ole numeroita ollenkaan.

Labels:


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?