Monday, January 29, 2007
Puistonpenkiltä rikoksia ratkomaan (julkaistu Satakunnan Kansassa 23.9.2006)
Risto Juhani: Vastarannan kiiski. Like 2006
1972 esikoisromaaninsa julkaissut ja vasta nyt 2000-luvulla kirjailijana uudelleen aktivoitunut Risto Juhani on passittanut vakiosankarinsa komisario Paavo Iisakki Pesosen lyhyelle tauolle. Tuoreella Vastarannan kiiski -romaanilla on nimittäin uusi päähenkilö. Ulkoministeriössä työskentelevä juristi Sakari Kiiski, joka romaanin alussa saa potkut ilmeisen epäselvissä olosuhteissa.
Omat faninsa tämäkin hahmo varmasti löytää. Onhan Sakari Kiiski aikamoinen snobi, ja hän tuntee sekä gourmet-keittiöiden että kalliiden viinikellareiden salat. Tämäntapaisia päähenkilöitähän dekkariharrastajat tapaavat kutsua tyylikkäiksi. Sitäpaitsi romaanin käsikirjoitus on jo ehtinyt voittaa menneenä kesänä Kouvolan dekkarikilpailunkin. Enemmän tuo voitto kuitenkin kertoo kilpailun tasosta kuin mistään muusta.
Vastarannan kiiski ei ole nimittäin dekkari vaan ennemminkin kuin kesäteatterin leppoisuuteen sovitettua Taavi Soininvaaraa. Kuviot ovat Soininvaaran tapaan isoja ja maailmanpolitiikkaa syleileviä, sillä sankarin vastustajiksi löytyvät niin suomalaisten lempiviholliset Venäjä ja EU kuin jo selkäpiitä karmivat nimetkin valinneet Ikuisen Elämän Temppeli ja Moraalisen Varustautumisen Unioni.
Nuoremmista kollegoistaan Juhani kuitenkin eroaa siinä, että kun tarinan sankari ja pahikset on nimetty, ei juonen kehittelystä enää sen jälkeen välitetä. Romaania vain kuljetetaan kohti loppuratkaisua lähinnä eritasoisia lounaita vertaillen ja ikkunasta pahaa maailmaa katsellen.
Romaaninsa yksityiskohtiin Juhani suhtautuu kiusallisen välinpitämättömästi. Vastaamatta muun muassa jää, miksi Sakari Kiiski oikeastaan erotetaan ja mitä ulkoministeriön luihut nousukkaat Brysseliin tai Brysselistä rahtaavat.
Romaanin maukkaimmin kirjoitetut sivut löytyvätkin heti kirjan alusta. Uransa menettänyt Sakari Kiiski ajautuu rappioalkoholistiksi ja haikailee keisarillisen Venäjän loistoa puistonpenkillä likööriä kitaten. Valitettavasti tämä hyvin alkanut alkoholistin ura kuitenkin katkeaa liian nopeasti kun hymynkaretta silmäkulmissaan kantava nainen päättää, mitä Sakari Kiiski oikeastaan elämältä haluaa.
1972 esikoisromaaninsa julkaissut ja vasta nyt 2000-luvulla kirjailijana uudelleen aktivoitunut Risto Juhani on passittanut vakiosankarinsa komisario Paavo Iisakki Pesosen lyhyelle tauolle. Tuoreella Vastarannan kiiski -romaanilla on nimittäin uusi päähenkilö. Ulkoministeriössä työskentelevä juristi Sakari Kiiski, joka romaanin alussa saa potkut ilmeisen epäselvissä olosuhteissa.
Omat faninsa tämäkin hahmo varmasti löytää. Onhan Sakari Kiiski aikamoinen snobi, ja hän tuntee sekä gourmet-keittiöiden että kalliiden viinikellareiden salat. Tämäntapaisia päähenkilöitähän dekkariharrastajat tapaavat kutsua tyylikkäiksi. Sitäpaitsi romaanin käsikirjoitus on jo ehtinyt voittaa menneenä kesänä Kouvolan dekkarikilpailunkin. Enemmän tuo voitto kuitenkin kertoo kilpailun tasosta kuin mistään muusta.
Vastarannan kiiski ei ole nimittäin dekkari vaan ennemminkin kuin kesäteatterin leppoisuuteen sovitettua Taavi Soininvaaraa. Kuviot ovat Soininvaaran tapaan isoja ja maailmanpolitiikkaa syleileviä, sillä sankarin vastustajiksi löytyvät niin suomalaisten lempiviholliset Venäjä ja EU kuin jo selkäpiitä karmivat nimetkin valinneet Ikuisen Elämän Temppeli ja Moraalisen Varustautumisen Unioni.
Nuoremmista kollegoistaan Juhani kuitenkin eroaa siinä, että kun tarinan sankari ja pahikset on nimetty, ei juonen kehittelystä enää sen jälkeen välitetä. Romaania vain kuljetetaan kohti loppuratkaisua lähinnä eritasoisia lounaita vertaillen ja ikkunasta pahaa maailmaa katsellen.
Romaaninsa yksityiskohtiin Juhani suhtautuu kiusallisen välinpitämättömästi. Vastaamatta muun muassa jää, miksi Sakari Kiiski oikeastaan erotetaan ja mitä ulkoministeriön luihut nousukkaat Brysseliin tai Brysselistä rahtaavat.
Romaanin maukkaimmin kirjoitetut sivut löytyvätkin heti kirjan alusta. Uransa menettänyt Sakari Kiiski ajautuu rappioalkoholistiksi ja haikailee keisarillisen Venäjän loistoa puistonpenkillä likööriä kitaten. Valitettavasti tämä hyvin alkanut alkoholistin ura kuitenkin katkeaa liian nopeasti kun hymynkaretta silmäkulmissaan kantava nainen päättää, mitä Sakari Kiiski oikeastaan elämältä haluaa.
Labels: Puhetta kirjallisuudesta
