Monday, January 29, 2007

 

POLITIIKKA ON PAHINTA HUUMETTA (julkaistu Porin Sanomissa 26.11.2006)

Ikärajat ovat hankala juttu. Jotenkin ne ovat vain aina vedetty väärään kohtaan. Elämän ensimmäiset parikymmentä vuotta tuntuu siltä, että kaikki mielenkiintoiset jutut on kätketty liian korkeiden ikärajojen taakse, ja sitten kun ikää alkaa olla riittävästi, huomaa etteivät ne asiat nyt oikeastaan niin mielenkiintoisia olleetkaan. Kielletyistä asioista katoaa särmä sen saman tien kun niistä tulee sallittuja.

Kaikki eivät tunnu tätä itsestäänselvyyttä ymmärtävän. Onhan äänestysikärajaakin haluttu laskea, jotta yhä useampi nuori voi jättää äänestämättä. Mitään muuta motiivia tuolle ikärajan laskemiselle ei nimittäin voi olla. Sillä jos nuorten äänestysaktiivisuutta halutaan kohottaa pitää nimenomaan painottaa sitä, että äänestäminen on kielletty alle 18-vuotiailta. Tällöin puolet 16-vuotiaista änkeää äänestyspaikalle lainatuilla tai väärennetyillä papereilla.

Myös mainonta voisi tukea mielikuvaa, että äänestäminen ei ole mikään velvollisuus tai oikeus, vaan ennemminkin aika epäilyttävää ja vaaralista touhua. TV-mainoksissa voitaisiin näyttää vaalitilaisuutta pitävää ehdokasta, joka epätoivoisesti yrittää päästää juttusille häntä väistelevien jalankulkijoiden kanssa. Loppuun teksti: Politiikka tuhoaa omanarvontuntosi nopeammin kuin heroiini! Myös poliitikkojen puheita ja kirjoituksia voitaisiin lainata, ja sitten ruutuun astuisi valkotakkinen setä, joka sanoisi: ´´Ennen hänkin ajatteli aivan selväjärkisesti.´´

Tietenkään pelkkä K 18 -leima ei riitä, vaan täytyy myös pitää huolta, että tuote vastaa niitä mielikuvia, joita K 18 -status herättää. Helpointa olisi järjestää äänestyspaikoille seksiä, väkivaltaa ja alkoholitarjoilua, mutta tässä olisi se vaara, että vaaleista tulisi vain yksi tapahtuma muiden joukossa.

Labels:


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?