Monday, January 29, 2007
Pohjoinen ahdistus saa uusia sävyjä (julkaistu Satakunnan Kansassa 7.11.2006)
Hanna Hauru: Muuttoliike. Like 2006
Hanna Haurun pätkiskokoelma Muuttoliike on selvä laajennus Haurun aiempaan tuotantoon. Sävyjä on aiempaa enemmän, ja erityisesti huumori on nyt löytänyt luontevan osansa Haurun tekstissä. Tuntuu myös kuin Hauru katselisi miniatyyrikertomustensa tapahtumia etäämpää kuin ennen, ja ahdistus joka oli ennen läsnä miltei jokaisessa Haurun lauseessa, olisi nyt saanut intohimoisen myötäeläjän sijasta tarkkanäköisen kuvaajan.
Pohjoinen ahdistus on silti yhä olennainen osa Haurun proosaa. Suvaitsemattomuus rajaa kokoelman henkilöiden elämää siinä kuin köyhät ja ankarat olosuhteetkin, ja kiihkouskovaisuuden ja alkoholismin väliltä ei tunnu kovin monta vaihtoehtoa löytyvän. Kokoelman kuvaama muuttoliike heilahteleekin rajusti juuri näiden kahden vaihtoehdon välillä.
Maantieteelliset vastinparinsa nämä vaihtoehdot saavat useimmiten maaseudusta ja kaupungista, vaikka novellissa Jumalan uskossa Hauru riemastuttavasti antaakin päähenkilönsä kohdata jumalan kaupungin baarien ja niiden mukanaan tuomien irtosuhteiden pyörteissä. Tässä novellissa Hauru myös esittelee taitavimmin uutta bravuuriaan pikaelämäkertaa, sillä novellin päähenkilön HIV:n sairastuminen, siitä parantuminen, uskoon tuleminen ja Pelastusarmeijan sotilaaksi ryhtyminen kuvataan tempolla, joka väistämättä tuo mieleen Petri Tammisen esikoisteoksen Elämiä. Esimerkkinikin tosin paljastaa, että Tammisen arjen dramatiikka on jonkin verran hienovireisempää kuin Haurun suosimat juonenkäänteet.
Ratkaisuja löytyy
yllättävistä suunnista
Maaseudun ja kaupungin välillä edestakaisin virtaavaan muuttoliikkeeseen Hauru kirjoittaa vain muutaman poikkeuksen, mutta ne ovat sitäkin hauskempia ja oivaltavampia. Novellissa Äidinmaito sisarpuolet muuttavat Neuvostoliittoon ja löytävät sieltä paremman elintason ja aitoa naisten keskistä toveruutta. Novellissa Musta mies kertojan isoäiti taas muuttaa Etiopiaan, koska hän on kuullut, että vanhoja naisia pidetään siellä arvossa.
Yleisimminkin ottaen kokoelmassa on kyse ennenkaikkea naisten yrityksistä muuttaa elämäänsä, ja nuo muutokset eivät totisesti ole aivan sitä, mitä huomattavasti kevyemmän sarjan kirjoittajat muutoksena tarjoilevat. Haurulla kun on aina ollut taito luoda kokonaan omia maailmojaan. Tällä kertaa Haurun kuvaama maailma tuntuu kuitenkin aiempaa tutummalta ja helpommin lähestyttävältä.
Hanna Haurun pätkiskokoelma Muuttoliike on selvä laajennus Haurun aiempaan tuotantoon. Sävyjä on aiempaa enemmän, ja erityisesti huumori on nyt löytänyt luontevan osansa Haurun tekstissä. Tuntuu myös kuin Hauru katselisi miniatyyrikertomustensa tapahtumia etäämpää kuin ennen, ja ahdistus joka oli ennen läsnä miltei jokaisessa Haurun lauseessa, olisi nyt saanut intohimoisen myötäeläjän sijasta tarkkanäköisen kuvaajan.
Pohjoinen ahdistus on silti yhä olennainen osa Haurun proosaa. Suvaitsemattomuus rajaa kokoelman henkilöiden elämää siinä kuin köyhät ja ankarat olosuhteetkin, ja kiihkouskovaisuuden ja alkoholismin väliltä ei tunnu kovin monta vaihtoehtoa löytyvän. Kokoelman kuvaama muuttoliike heilahteleekin rajusti juuri näiden kahden vaihtoehdon välillä.
Maantieteelliset vastinparinsa nämä vaihtoehdot saavat useimmiten maaseudusta ja kaupungista, vaikka novellissa Jumalan uskossa Hauru riemastuttavasti antaakin päähenkilönsä kohdata jumalan kaupungin baarien ja niiden mukanaan tuomien irtosuhteiden pyörteissä. Tässä novellissa Hauru myös esittelee taitavimmin uutta bravuuriaan pikaelämäkertaa, sillä novellin päähenkilön HIV:n sairastuminen, siitä parantuminen, uskoon tuleminen ja Pelastusarmeijan sotilaaksi ryhtyminen kuvataan tempolla, joka väistämättä tuo mieleen Petri Tammisen esikoisteoksen Elämiä. Esimerkkinikin tosin paljastaa, että Tammisen arjen dramatiikka on jonkin verran hienovireisempää kuin Haurun suosimat juonenkäänteet.
Ratkaisuja löytyy
yllättävistä suunnista
Maaseudun ja kaupungin välillä edestakaisin virtaavaan muuttoliikkeeseen Hauru kirjoittaa vain muutaman poikkeuksen, mutta ne ovat sitäkin hauskempia ja oivaltavampia. Novellissa Äidinmaito sisarpuolet muuttavat Neuvostoliittoon ja löytävät sieltä paremman elintason ja aitoa naisten keskistä toveruutta. Novellissa Musta mies kertojan isoäiti taas muuttaa Etiopiaan, koska hän on kuullut, että vanhoja naisia pidetään siellä arvossa.
Yleisimminkin ottaen kokoelmassa on kyse ennenkaikkea naisten yrityksistä muuttaa elämäänsä, ja nuo muutokset eivät totisesti ole aivan sitä, mitä huomattavasti kevyemmän sarjan kirjoittajat muutoksena tarjoilevat. Haurulla kun on aina ollut taito luoda kokonaan omia maailmojaan. Tällä kertaa Haurun kuvaama maailma tuntuu kuitenkin aiempaa tutummalta ja helpommin lähestyttävältä.
Labels: Puhetta kirjallisuudesta
