Monday, January 29, 2007
Pakkomielteitä ja elämän jakamia haavoja (julkaistu Satakunnan Kansassa 16.8.2006)
James Ellroy: Erittäin salainen. Like 2006. Suomentanut Juha Ahokas
Erittäin salainen on järjestyksessään toinen James Ellroyn kirjoittama romaani, ja sitä voikin lukea jonkinlaisena pohjustuksena loisteliaalle Los Angeles -kvartetille (Musta Dahlia, L.A. - Langennut kaupunki, Hollywood - Suuri tyhjyys ja White Jazz - Musiikkia pimeästä.) Lisäbonuksensa Los Angeles -kvartetin ystäville Erittäin salainen tarjoaa sitä kautta, että tässä romaanissa esiintyvät ensi kerran kvartetissakin jyräävät Dudley Smith, Dick Carlisle ja Mike Breuning. Carlisle ja Breuning jäävät toki tällä kertaa lähinnä pahojen poliisien luonnoksiksi, mutta Dudley Smithistä on jo helppo aavistaa, että hänellä on lukijoille tarjottavanaan vielä monta ikävää yllätystä.
Muutkin Ellroyn myöhemmän tuotannon keskeiset elementit ovat jo Erittäin salaisessa suhteellisen hyvin paikallaan. Romaanissa jahdataan sadistista naistenmurhaajaa, ja pakkomielteiden riivaamat miehet ja elämän haavoittamat naiset punovat niitä katkeransuloisia ihmissuhdeverkkoja, joiden läpi murhatutkimusten on ujuttauduttava. Jokaista valon kajoa varjostaa 50-luvun vainoharhaisuudella kyllästetty amerikkalainen moraali, jonka suurimmat uhkakuvat ovat kommunistit ja homot. Maassa makaavan ja puolustuskyvyttömän rikollisen kylmäverisesti teloittava poliisi ei taas ole tuolle moraalille uhka ollenkaan, vaan kokonaisen yhteisön esikuvaksi kelpaava sankari.
Toki jotain myöhempien teosten loistosta jää vielä puuttumaankin. Elämän pohjalle ajautuneiden ihmiskohtaloiden kakofoninen kuoro ei nyt soi rujon itsetietoisesti, vaan Ellroy ujuttaa taustalle niinkin romanttisia sointuja, että ajoittain kovaksikeitetty dekkari lipsahtaa melkeinpä kauhuromantiikaksi. Elämän synkkään moniulotteisuuteenkaan Ellroy ei uskalla sukeltaa päätä pahkaa, vaan hän tirkistelee ihmisestä löytyvää hirviötä turvallisesti etäältä, niin ettei lukijankaan tarvitse tällä kertaa pelätä löytävänsä lukusession jälkeen veriroiskeita vaatteiltaan.
Lopun avioliittojärjestelyt ja 9-vuotiaan orpopojan adoptointi syventävätkin entisestään sitä vaikutelmaa, että Ellroyn omalla skaalalla mitattuna Erittäin salainen on suhteellisen kepeäkin romaani. On silti syytä huomauttaa, että Ellroyn oma skaala tarkoittaa tässä yhteydessä suurin piirtein samaa kuin punnitsisi ensimmäinen viikon painonvartijoita anorektikkojen vuosikokouksessa.
Erittäin salainen on järjestyksessään toinen James Ellroyn kirjoittama romaani, ja sitä voikin lukea jonkinlaisena pohjustuksena loisteliaalle Los Angeles -kvartetille (Musta Dahlia, L.A. - Langennut kaupunki, Hollywood - Suuri tyhjyys ja White Jazz - Musiikkia pimeästä.) Lisäbonuksensa Los Angeles -kvartetin ystäville Erittäin salainen tarjoaa sitä kautta, että tässä romaanissa esiintyvät ensi kerran kvartetissakin jyräävät Dudley Smith, Dick Carlisle ja Mike Breuning. Carlisle ja Breuning jäävät toki tällä kertaa lähinnä pahojen poliisien luonnoksiksi, mutta Dudley Smithistä on jo helppo aavistaa, että hänellä on lukijoille tarjottavanaan vielä monta ikävää yllätystä.
Muutkin Ellroyn myöhemmän tuotannon keskeiset elementit ovat jo Erittäin salaisessa suhteellisen hyvin paikallaan. Romaanissa jahdataan sadistista naistenmurhaajaa, ja pakkomielteiden riivaamat miehet ja elämän haavoittamat naiset punovat niitä katkeransuloisia ihmissuhdeverkkoja, joiden läpi murhatutkimusten on ujuttauduttava. Jokaista valon kajoa varjostaa 50-luvun vainoharhaisuudella kyllästetty amerikkalainen moraali, jonka suurimmat uhkakuvat ovat kommunistit ja homot. Maassa makaavan ja puolustuskyvyttömän rikollisen kylmäverisesti teloittava poliisi ei taas ole tuolle moraalille uhka ollenkaan, vaan kokonaisen yhteisön esikuvaksi kelpaava sankari.
Toki jotain myöhempien teosten loistosta jää vielä puuttumaankin. Elämän pohjalle ajautuneiden ihmiskohtaloiden kakofoninen kuoro ei nyt soi rujon itsetietoisesti, vaan Ellroy ujuttaa taustalle niinkin romanttisia sointuja, että ajoittain kovaksikeitetty dekkari lipsahtaa melkeinpä kauhuromantiikaksi. Elämän synkkään moniulotteisuuteenkaan Ellroy ei uskalla sukeltaa päätä pahkaa, vaan hän tirkistelee ihmisestä löytyvää hirviötä turvallisesti etäältä, niin ettei lukijankaan tarvitse tällä kertaa pelätä löytävänsä lukusession jälkeen veriroiskeita vaatteiltaan.
Lopun avioliittojärjestelyt ja 9-vuotiaan orpopojan adoptointi syventävätkin entisestään sitä vaikutelmaa, että Ellroyn omalla skaalalla mitattuna Erittäin salainen on suhteellisen kepeäkin romaani. On silti syytä huomauttaa, että Ellroyn oma skaala tarkoittaa tässä yhteydessä suurin piirtein samaa kuin punnitsisi ensimmäinen viikon painonvartijoita anorektikkojen vuosikokouksessa.
Labels: Puhetta kirjallisuudesta
