Monday, January 29, 2007
Oi maamme Suomi (julkaistu Satakunnan Kansassa 23.10.2006)
Arto Paasilinna: Kylmät hermot, kuuma veri. WSOY 2006
Maailma ja maailmankatsomuksemme henkilöityvät. Käsitämme maailman yhä enenevässä määrin tv-sarjan tapaan toimivaksi ihmissuhdedraamaksi, jossa asiat ovat olemassa vain niitä edustavien ihmisten kautta. Jotain tuollaista voisi kuvitella Arto Paasilinnan ajatelleen suunnitellessaan uusinta romaaniaan Kylmät hermot, kuuma veri, sillä tässä romaanissa kerrotaan Suomen historia veljessodasta aina 1990-luvun alkuun saakka tasan yhden henkilön kautta.
Kokkolalaiseen kauppiasperheeseen syntyy nimittäin 1918 poika, joka on mukana niin käymissämme sodissa kuin pienemmissäkin säpinöissä, joita maamme lyhyeen historiaan on ihan kiitettävästi mahtunut. Niinpä romaanin päähenkilö Antti Jalmari, jota tietenkin tarpeen vaatiessa voidaan myös kutsua Andreas Hjalmariksi, ehti huomattavan vaurastumisen lomassa ja ennenkuin hänestä tulee arvostettu valtiomies taltuttaa muun muassa lapuanliikkeen kyyditykset, osallistua asekätkentään ja melkein voittaa olympiakultaa.
Kuvaan tietysti kuuluu, että kaikkea Antti Jalmarin toimintaa ohjaa syvä sosiaalidemokraattinen vakaumus, jonka tuomalla oikeutuksella rökitetään niin yhteiskuntarauhaa häiritseviä lahtareita kuin perherauhaa häiritsevää taistolaispoikaakin. Neekerilapsen synnyttänyt tytär saa sentään jäädä rökittämättä, kun Antti Jalmarinkin on myönnettävä, että se pentu on kaikesta huolimatta mukava ja oppii suomeakin. Suomalainen suvaitsevaisuuskin on siis saatu sujuvasti ujutettua romaaniin mukaan.
Halutessaan tälläistä yhden miehen show´ta voisi tietenkin kutsua allegoriaksi suomalaisuudesta, meistä suomalaisista. Mutta koska tylsämielinen kirjallisuuskriitikko olettaa onnistuneella allegorialla olevan idean lisäksi myös edes aavistuksen toteutusta, en pysty tuotakaan latteutta ihan vakavissani kirjoittamaan. Kylmät hermot, kuuma veri on nimittäin pelkkä synopsis, romaanin rungoksi suunniteltu kohtausluettelo, joka on yhtä kaukana kirjallisuudesta kuin rakennuspiirustus on valmiista talosta.
Erityisen raastavaa tämän teelmän lukeminen on niille, jotka tuntevat Arto Paasilinnan tuotantoa kauempaa kuin viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Kaksikymmentä vuotta sitten Arto Paasilinna olisi nimittäin kirjoittanut näistä samoista aineksista oikein mojovan romaanin.
Maailma ja maailmankatsomuksemme henkilöityvät. Käsitämme maailman yhä enenevässä määrin tv-sarjan tapaan toimivaksi ihmissuhdedraamaksi, jossa asiat ovat olemassa vain niitä edustavien ihmisten kautta. Jotain tuollaista voisi kuvitella Arto Paasilinnan ajatelleen suunnitellessaan uusinta romaaniaan Kylmät hermot, kuuma veri, sillä tässä romaanissa kerrotaan Suomen historia veljessodasta aina 1990-luvun alkuun saakka tasan yhden henkilön kautta.
Kokkolalaiseen kauppiasperheeseen syntyy nimittäin 1918 poika, joka on mukana niin käymissämme sodissa kuin pienemmissäkin säpinöissä, joita maamme lyhyeen historiaan on ihan kiitettävästi mahtunut. Niinpä romaanin päähenkilö Antti Jalmari, jota tietenkin tarpeen vaatiessa voidaan myös kutsua Andreas Hjalmariksi, ehti huomattavan vaurastumisen lomassa ja ennenkuin hänestä tulee arvostettu valtiomies taltuttaa muun muassa lapuanliikkeen kyyditykset, osallistua asekätkentään ja melkein voittaa olympiakultaa.
Kuvaan tietysti kuuluu, että kaikkea Antti Jalmarin toimintaa ohjaa syvä sosiaalidemokraattinen vakaumus, jonka tuomalla oikeutuksella rökitetään niin yhteiskuntarauhaa häiritseviä lahtareita kuin perherauhaa häiritsevää taistolaispoikaakin. Neekerilapsen synnyttänyt tytär saa sentään jäädä rökittämättä, kun Antti Jalmarinkin on myönnettävä, että se pentu on kaikesta huolimatta mukava ja oppii suomeakin. Suomalainen suvaitsevaisuuskin on siis saatu sujuvasti ujutettua romaaniin mukaan.
Halutessaan tälläistä yhden miehen show´ta voisi tietenkin kutsua allegoriaksi suomalaisuudesta, meistä suomalaisista. Mutta koska tylsämielinen kirjallisuuskriitikko olettaa onnistuneella allegorialla olevan idean lisäksi myös edes aavistuksen toteutusta, en pysty tuotakaan latteutta ihan vakavissani kirjoittamaan. Kylmät hermot, kuuma veri on nimittäin pelkkä synopsis, romaanin rungoksi suunniteltu kohtausluettelo, joka on yhtä kaukana kirjallisuudesta kuin rakennuspiirustus on valmiista talosta.
Erityisen raastavaa tämän teelmän lukeminen on niille, jotka tuntevat Arto Paasilinnan tuotantoa kauempaa kuin viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Kaksikymmentä vuotta sitten Arto Paasilinna olisi nimittäin kirjoittanut näistä samoista aineksista oikein mojovan romaanin.
Labels: Puhetta kirjallisuudesta
