Monday, January 29, 2007
Maailma kuin painajainen (julkaistu Satakunnan Kansassa 24.9.2006)
Armas Alvari: Varmat tapaukset. Tammi 2006
Esikoiskirjailija Armas Alvarin novellikokoelma Varmat tapaukset alkaa leppoisasti. Julkisuudelta ja kaupalliselta menestykseltä välttynyt pitkän linjan kirjailija tulee pitämään yleisöluentoa paikkakunnalle, joka yhden vuosikymmeniä sitten kirjoitetun lauseen vuoksi haluaa omia kirjailijan omaisuudekseen. Tilanteessa hehkuu surumielisyydellä sävytetty komiikka, ja lukijan odotukset kokoelmaa kohtaan muotoutuvat sen mukaisiksi.
Odotukset kuitenkin murtuvat pala palalta. Jo avausnovellin pinnan alta on löydettävissä lapsuuden synnyttämiä henkilökohtaisia traumoja. Kokoelman päättävässä novellissa Parveke eletäänkin sitten jo koko yhteiskunnan sisäistämää painajaista, jossa muukalaisviha ja rasismi ovat kansakunnan ainut koossapitävä voima. Näiden ääripäiden välissä on sitten novelleja, joissa poika epäilee isänsä yrittäneen ampua hänet, toinen poika on lapsena nähnyt äitinsä tappavan isän ja ilmeisesti eräässä novellissa kuvataan äitinsä tappaneen pojan särkynyttä ajatusmaailmaa.
Varmat tapaukset on siis matka valosta kohti pimeyttä, yksityisestä kohti yleistä, mutta ennenkaikkea se on kuvaus menetetyn yhteisöllisyyden maailmasta. Kokoelman perheet ovat pelkkiä ihmissuhdeverkostojen risteyspaikkoja, eikä henkilöiden välinen vuoropuhelukaan yleensä kykene luomaan mitään yhteyttä henkilöiden välille. Sanat yleensä sinkoilevat keskustelukumppanin ohi ja keskustelu muistuttaa vuoropuhelua vain rytmiltään.
Yleensähän tälläisiä tarinoita on totuttu lukemaan suurkaupungeista, ja yhtenä Armas Alvarin ansiona pidänkin sitä, että hän saa niin luontevasti siirrettyä suurkaupunkilaisen sielunmaiseman suomalaisen pikkukaupunkiin. Esimerkiksi novellissa Hyvän ihmisen remontti on sellaista mielen täyttävää autiutta, ettei kertomuksen pikkukaupunkimiljöö tunnu yksinkertaisesti riittävältä sille.
Kokoelma rakentuu toisiinsa limittyvistä novelleista, jossa edellisen novellin päähenkilöstä saattaa tulla seuraavan sivuhenkilö. Ratkaisua on pidettävä onnistuneena, vaikka se ei yksittäisten kertomusten tasolla mitään lisäarvoa teokseen tuokaan. Kertomusten väliin tämä ratkaisu kuitenkin rakentaa kokonaisen maailman.
Esikoiskirjailija Armas Alvarin novellikokoelma Varmat tapaukset alkaa leppoisasti. Julkisuudelta ja kaupalliselta menestykseltä välttynyt pitkän linjan kirjailija tulee pitämään yleisöluentoa paikkakunnalle, joka yhden vuosikymmeniä sitten kirjoitetun lauseen vuoksi haluaa omia kirjailijan omaisuudekseen. Tilanteessa hehkuu surumielisyydellä sävytetty komiikka, ja lukijan odotukset kokoelmaa kohtaan muotoutuvat sen mukaisiksi.
Odotukset kuitenkin murtuvat pala palalta. Jo avausnovellin pinnan alta on löydettävissä lapsuuden synnyttämiä henkilökohtaisia traumoja. Kokoelman päättävässä novellissa Parveke eletäänkin sitten jo koko yhteiskunnan sisäistämää painajaista, jossa muukalaisviha ja rasismi ovat kansakunnan ainut koossapitävä voima. Näiden ääripäiden välissä on sitten novelleja, joissa poika epäilee isänsä yrittäneen ampua hänet, toinen poika on lapsena nähnyt äitinsä tappavan isän ja ilmeisesti eräässä novellissa kuvataan äitinsä tappaneen pojan särkynyttä ajatusmaailmaa.
Varmat tapaukset on siis matka valosta kohti pimeyttä, yksityisestä kohti yleistä, mutta ennenkaikkea se on kuvaus menetetyn yhteisöllisyyden maailmasta. Kokoelman perheet ovat pelkkiä ihmissuhdeverkostojen risteyspaikkoja, eikä henkilöiden välinen vuoropuhelukaan yleensä kykene luomaan mitään yhteyttä henkilöiden välille. Sanat yleensä sinkoilevat keskustelukumppanin ohi ja keskustelu muistuttaa vuoropuhelua vain rytmiltään.
Yleensähän tälläisiä tarinoita on totuttu lukemaan suurkaupungeista, ja yhtenä Armas Alvarin ansiona pidänkin sitä, että hän saa niin luontevasti siirrettyä suurkaupunkilaisen sielunmaiseman suomalaisen pikkukaupunkiin. Esimerkiksi novellissa Hyvän ihmisen remontti on sellaista mielen täyttävää autiutta, ettei kertomuksen pikkukaupunkimiljöö tunnu yksinkertaisesti riittävältä sille.
Kokoelma rakentuu toisiinsa limittyvistä novelleista, jossa edellisen novellin päähenkilöstä saattaa tulla seuraavan sivuhenkilö. Ratkaisua on pidettävä onnistuneena, vaikka se ei yksittäisten kertomusten tasolla mitään lisäarvoa teokseen tuokaan. Kertomusten väliin tämä ratkaisu kuitenkin rakentaa kokonaisen maailman.
Labels: Puhetta kirjallisuudesta
