Monday, January 29, 2007

 

KARHUA KAATAMASSA (julkaistu Porin Sanomissa 26.8.2006)

Monien muiden tavoin olen ollut viime päivät järkyttynyt legendaarisen Karhu-oluen kohtalosta. Mihinkään boikotteihin en ole kuitenkaan ryhtynyt. Nythän Karhun ystävän on suorastaan velvollisuus kiskoa kitusiinsa jokainen Porissa pullotettu Karhu, mitä kaupasta löytyy. Peijaisiinhan ne karhun kaadot sitäpaitsi aina ennenkin päättyivät.

Porilaisen Karhun kaatuminen koskettaa kuitenkin paljon muitakin kuin meitä oluen ystäviä. Suunnitteilla olevista kuntayhteistyökeskusteluista se vie heti pohjan pois, sillä mitä järkeä on puhua maakunnan miehille uudesta uljaasta Karhukaupungista, jos se tuo mieleen 70-luvun Neuvostoliittoa muistuttavan Keravan? Mielikuvat kun kuitenkin yllättävän usein jyräävät alleen faktat, ja Porin kaupungin vaakuna ei mielikuvamarkkinoilla omaa aivan samanlaista painoarvoa kuin kädessä hikoileva viileä olutpullo.

Uskonkin että tulemme helpommin löytämään uuden suosikkioluen kuin uuden brändin, jolla kaupunkiamme markkinoidaan. Esimerkiksi Viksu-variksessa ei ole aivan samaa dynamiikkaa kuin Porin karhussa. Onhan Poria tosin muullakin kuin karhulla markkinoitu, mutta minä en ole esimerkiksi vielä tavannut yhtään ihmistä, jolle slogan ´´oikean rytmin Pori´´ olisi aiheuttanut sydämessä jonkinlaista läikyntää. Ihmisiä koskettavat asiat syntyvät vähän kuin huomaamatta. Eivät kallispalkkaiset copywriterit niitä synnytä.

Ulvilassakin ollaan huomattu Porin tämänhetkinen imagovaje. Siellä suunnalla kuulemma jotkut kuiskivat, että Ulvila-vetoinen suur-Ulvila olisi maakunnalle paljon parempi vaihtoehto kuin Porin ympärille kyhätty Karhukaupunki. Ihan pelkästä imagosta tuo mielipide ei tosin taida olla kiinni. Enemmän maakunnan miehiä taitaa huolettaa porilaispäättäjien tapa hoitaa raha-asioita.

Labels:


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?