Monday, February 27, 2006

 

URHEILUN ESTETIIKKAA (julkaistu Porin Sanomissa 26.2.2006)

Olen viime viikot seurannut urheilua, ja monta mielenkiintoista asiaa on silmiini sattunut. Ehkäpä mielenkiintoisin havainnoistani on ollut se, että urheilijat eivät enää halua raataa veren maku suussa ja räkä poskella ja sitten röhnöttää maalin jälkeen puolikuolleena lumihangessa tv-kameroiden ristitulessa. Nyt urheilija haluaa ensisijaisesti näyttää hyvältä ja siksi kisoihin on ollut otettava lajeja, joissa voi lempimusiikki korvalapuissa dropata siististi paippiin tai jutustella kaikessa rauhassa kaveriporukassa pistetäänkö määris vai tökkis.

Äijäenergisissä kotikatsomoissa tämä urheilun uusi esteettisempi suuntaus on kuulemma aiheuttanut ongelmiakin. Kaikki kun eivät ole vaimoväelle kyllin uskottavasti kyenneet selittämään, miksi Kiira Korven epäonnistunut kolmoiskolmois- hyppy-yhdistelmä synnyttää silmiin toisenlaisen loisteen kuin aivan poikkeuksellisen jännittävä miesten ampumahiihtoviestin loppusuora. Miehillä kun ei oleteta olevan kykyä nauttia estetiikasta.

Urheilujohtajat onneksi ymmärtävät estetiikan päälle. Visioihan jalkapallopomo Lennart Johansson jo viime kesänä miten hyviä mainoksia saadaan jalkapalloa pelaavasta kauniista tytöstä, joka sateessa pelatun ottelun jälkeen tulee hikisenä pukuhuoneeseen. Jääkiekkoväki onkin muistellut näitä visioita kaiholla, kun häkkikypäröihin ja massiivisiin olkatoppauksiin kätketyt naisjääkiekkoilijat eivät ole mitään varsinaista esteettistä paloa katsojissa herättäneet.

Niin lähellä naisjääkiekkoilu kuitenkin jääkiekkopomojen sydäntä on, että toimettomiksi he eivät ole jääneet. Lennart Johanssonin sijasta he ovat tosin konsultoineet lentopalloväkeä. Saamieni tietojen mukaan naisten Beach Hockeysta kaavaillaankin näytöslajia jo seuraaviin kesäolympialaisiin. Lajin säännöt ovat kuulemma vielä vähän hakusessa, mutta peliasut siintävät jääkiekkopomojen mielissä jo päivin ja öin.

Comments:
Odottelen koska jään kiinni neekerinkulli poskessa poliisilaitoksen turvakamerasta. Elämäni on jännittävää neekeröintiä eli suomalaisten lavastamista syyllisiksi aina kun vastapuolena on keskuuteemme tullut valehteleva rikollinen "kunniakansalainen", pyhä lehmä, pyhä apina kuten norsunluurannikkolainen neekeri Sylvain Kipre, afgaanirikollinen väkivaltainen vapaaottelija ja törkeisiin pahoinpitelyihin syyllistyvä Waisullah Namdar tapainen epäkelpo keskuuteemme hiipinyt loinen.

Kuten tiedätte ulkonäöltäni olen marsunnäköinen vaalea läskikasa, jolla ei seiso ennenkuin neekerin tai muun vastaavan pervertin kyrpä on anuksessani. Vasta saamani persepanon jäljitä kykenen jälleen leikkimään miestä. Siksi haluan mahdollisimman monta neekeriä ja talebaanihallinnon huumekuskia ja rikollista Suomeen jotta minulla riittää vanhuuteni päivinä runsaasti persepanoja

Kelvoton ja epäpätevä tamperelainen rikoskomisario Juhani Koivumäki
 
Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?