Sunday, December 11, 2005
Vaihtoehtoishistorian oppitunti (julkaistu Satakunnan Kansassa 11.12.2005)
Philip Roth: Salajuoni Amerikkaa vastaan. WSOY 2005. Suomentanut Arto Schroderus
Isolaatio, kansainvälisestä politiikasta eristäytyminen, oli Yhdysvaltojen ulkopolitiikkana maailmansotien välisenä aikana, ja oikeastaan vasta hyökkäys Pearl Harboriin vuonna 1941 lopetti tuon politiikan. Melkein koko muu maailma oli silloin sotinut jo vuosia, ja osan amerikkalaisistakin oli vaikea ymmärtää, miksi Yhdysvallat suhtautui niin välinpitämättömästi muun maailman kärsimyksiin. Saksalaismyönteisyyskään ei ollut isolationisteille täysin vierasta.
Ensimmäisenä Atlantin yli lentänyt Charles A. Lindbergh ja autotehtailija Henry Ford olivat isolationistien johtohahmoja, ja kummallekin heistä Natsi-Saksa myönsi Kolmannelle valtakunnelle tehdyistä palveluksista Saksan Kotkan ansioritarikunnan kultaisen suurristin. Kumpikin mies oli myös tunnettu juutalaisvastaisista mielipiteistään, ja kumpaakin heistä pidettiin jossain vaiheessa varteenotettavana vaihtoehtona Yhdysvaltojen seuraavaksi presidentiksi.
Kaikki edellä kirjoitettu on historiallista faktaa, mutta amerikkalaisen elämäntavan itsepintaisen ja säälimättömän tulkin Philip Rothin romaanille Salajuoni Amerikkaa vastaan nämä faktat ovat pelkkä lähtökohta. Roth nimittäin kehittelee tuota Yhdysvaltojen sisäpoliittista tilannetta niin, että 1940 Yhdysvallat ei valitsekaan kolmannelle kaudelle Franklin Delano Rooseveltiä, vaan lentäjä-ässä Lindberghin, joka ensitöikseen solmii liittosopimuksen Hitlerin kanssa.
Sankaruuden taakse
voi kätkeä paljon
Suomalaista 2000-luvun lukijaa ei ehkä välttämättä kiinnosta, kuinka oikeassa Roth Lindberghin ja Fordin natsimyönteisyydestä on, mutta se ei ole mikään syy jättää Rothin uusinta lukematta. Salajuoni Amerikkaa vastaan ei ole nimittäin romaani Lindberghistä ja Fordista, eikä edes juutalaisvainoja lapsen näkökulmasta todistavasta Philip Rothista vaan tutkielma siitä, miten haavoittuvainen vahvinkin demokratia on. Onhan tyhjä paperi Rothin kaltaiselle kätketyn totuuden metsästäjälle kuin laboratorio, jossa oikeaa elämää tutkitaan.
Roth hahmotteleekin taitavasti ne mekanismit, jolla kansalaismielipidettä muokataan ja otetaan lopulta kokonaan haltuun. Yksinkertainen, kansanomaiseltakin vaikuttava propaganda vetoaa ihmisiin, jotka on etäännytetty liian kauas poliittisesta todellisuudesta, ja kansan rakastaman sankarin selän taakse on helppo kätkeä monta vähemmän rakastettavaa asiaakin. Hyvin kerrotut tarinat selättävät alleen totuudet, ja jos joku yrittää tuota totuuttakin tuoda julki, valtaeliitiltä löytyy lähes rajattomasti keinoja hänen vaientamisekseen. Väkivalta ujutetaan yhteiskunnan rakenteisiin niin syvälle, että tavalliset ihmiset muodostavat kadulla mellakoivia armeijoita, jotka osin tietämättäänkin täyttävät heille suunnitteltua tehtävää.
Amerikanjuutalaisena ja oman aikansa lapsena Roth luonnollisesti kirjoittaa romaaninsa juutalaisten synkästä 1940-luvun todellisuudesta käsin. Kannattaa kuitenkin huomata, että mikään Rothin vallankäytön analyysissä ei olennaisesti muutu, vaikka aika, paikka ja vainon kohde päivitettäisiin paremmin lukijan todellisuuteen yhteensopivaksi.
Isolaatio, kansainvälisestä politiikasta eristäytyminen, oli Yhdysvaltojen ulkopolitiikkana maailmansotien välisenä aikana, ja oikeastaan vasta hyökkäys Pearl Harboriin vuonna 1941 lopetti tuon politiikan. Melkein koko muu maailma oli silloin sotinut jo vuosia, ja osan amerikkalaisistakin oli vaikea ymmärtää, miksi Yhdysvallat suhtautui niin välinpitämättömästi muun maailman kärsimyksiin. Saksalaismyönteisyyskään ei ollut isolationisteille täysin vierasta.
Ensimmäisenä Atlantin yli lentänyt Charles A. Lindbergh ja autotehtailija Henry Ford olivat isolationistien johtohahmoja, ja kummallekin heistä Natsi-Saksa myönsi Kolmannelle valtakunnelle tehdyistä palveluksista Saksan Kotkan ansioritarikunnan kultaisen suurristin. Kumpikin mies oli myös tunnettu juutalaisvastaisista mielipiteistään, ja kumpaakin heistä pidettiin jossain vaiheessa varteenotettavana vaihtoehtona Yhdysvaltojen seuraavaksi presidentiksi.
Kaikki edellä kirjoitettu on historiallista faktaa, mutta amerikkalaisen elämäntavan itsepintaisen ja säälimättömän tulkin Philip Rothin romaanille Salajuoni Amerikkaa vastaan nämä faktat ovat pelkkä lähtökohta. Roth nimittäin kehittelee tuota Yhdysvaltojen sisäpoliittista tilannetta niin, että 1940 Yhdysvallat ei valitsekaan kolmannelle kaudelle Franklin Delano Rooseveltiä, vaan lentäjä-ässä Lindberghin, joka ensitöikseen solmii liittosopimuksen Hitlerin kanssa.
Sankaruuden taakse
voi kätkeä paljon
Suomalaista 2000-luvun lukijaa ei ehkä välttämättä kiinnosta, kuinka oikeassa Roth Lindberghin ja Fordin natsimyönteisyydestä on, mutta se ei ole mikään syy jättää Rothin uusinta lukematta. Salajuoni Amerikkaa vastaan ei ole nimittäin romaani Lindberghistä ja Fordista, eikä edes juutalaisvainoja lapsen näkökulmasta todistavasta Philip Rothista vaan tutkielma siitä, miten haavoittuvainen vahvinkin demokratia on. Onhan tyhjä paperi Rothin kaltaiselle kätketyn totuuden metsästäjälle kuin laboratorio, jossa oikeaa elämää tutkitaan.
Roth hahmotteleekin taitavasti ne mekanismit, jolla kansalaismielipidettä muokataan ja otetaan lopulta kokonaan haltuun. Yksinkertainen, kansanomaiseltakin vaikuttava propaganda vetoaa ihmisiin, jotka on etäännytetty liian kauas poliittisesta todellisuudesta, ja kansan rakastaman sankarin selän taakse on helppo kätkeä monta vähemmän rakastettavaa asiaakin. Hyvin kerrotut tarinat selättävät alleen totuudet, ja jos joku yrittää tuota totuuttakin tuoda julki, valtaeliitiltä löytyy lähes rajattomasti keinoja hänen vaientamisekseen. Väkivalta ujutetaan yhteiskunnan rakenteisiin niin syvälle, että tavalliset ihmiset muodostavat kadulla mellakoivia armeijoita, jotka osin tietämättäänkin täyttävät heille suunnitteltua tehtävää.
Amerikanjuutalaisena ja oman aikansa lapsena Roth luonnollisesti kirjoittaa romaaninsa juutalaisten synkästä 1940-luvun todellisuudesta käsin. Kannattaa kuitenkin huomata, että mikään Rothin vallankäytön analyysissä ei olennaisesti muutu, vaikka aika, paikka ja vainon kohde päivitettäisiin paremmin lukijan todellisuuteen yhteensopivaksi.
