Thursday, November 10, 2005
Pelko on kokenut kasvattaja (julkaistu Satakunnan Kansassa 10.11.2005)
Pekka Pakkala ja Patrick Wester: Karmivia tarinoita. Aamulehti kirjat 2005
Pekka Pakkalan ja Patrick Westerin kokoama Karmivia tarinoita koostuu vanhoista Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoista löydetyistä uskomustarinoista ja uudemmista nykypäivään sijoittuvista kauhutarinoista. Vanhemmissa tarinoissa pelottavat tapahtumat sattuvat pääasiassa aikuisille, ja muutenkin näiden tarinoiden aihepiirit ovat sellaisia, että ne tuskin aiheuttavat mitään sätkyjä kirjan todennäköisesti kovinkin nuorelle lukijakunnalle.
Yhteistä näille eri aikakausien ja kohderyhmien tarinoille on se, että niillä kaikilla on vahva kasvatuksellinen funktio. 1800-luvulle sijoittuvassa kummitustarinassa säikytellään nuoret naiset valitsemaan puoliso omasta säädystään, mutta tämän päivän paholainen vierailee tyttöjen luona siksi, että nämä ovat pelanneet liikaa spiritismiä ja tietokonepelejä. Likimain tahattoman komiikan puolelle sitten jo lipsahdetaan, kun murrosikäisiä poikia varoitetaan liiallisen peilaamisen vaaroista.
Pahuus näyttää myös tulleen lähemmäksi ihmistä nykyajan myötä. Se hivuttautuu pienen pojan sängyn alle ja usuttaa pienen tytön hukuttamaan leikkitoverinsa, kun taas ennen paholainen omasi niin vaikuttavan ulkomuodon, että useimmat osasivat väistää sitä jo senkin vuoksi. Silti tuntuu kuin juuri näissä nykyajan tarinoissa olisi eniten turhaa tyhjäkäyntiä. Arkipäivällä kun on tarjota lapsille ja nuorille paljon enemmän kauhua kuin mitä Pakkalan ja Westerin kirjaa lukiessa voisi ymmärtää.
Suurin tälläisen kirjan ongelma on tietenkin se, että näitä tarinoita ei ole tarkoitettu luettavaksi. Ne ovat tarkoitettu kerrottavaksi ja kerrottavaksi nimenomaan siten, että syntyy illuusio todesta melkein itsekoetusta kertomuksesta. Kirjasta tälläistä vaikutelmaa on kovin vaikea saada. Toki joku suhteellisen neitseellinen kauhutarinoiden ystävä voi saada tästäkin kirjasta uutta materiaalia säikyttelyrepertuaariinsa. Useimmille tarinoiden asetelmat ovat jo kuitenkin varmasti ennestään tuttuja.
Pekka Pakkalan ja Patrick Westerin kokoama Karmivia tarinoita koostuu vanhoista Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoista löydetyistä uskomustarinoista ja uudemmista nykypäivään sijoittuvista kauhutarinoista. Vanhemmissa tarinoissa pelottavat tapahtumat sattuvat pääasiassa aikuisille, ja muutenkin näiden tarinoiden aihepiirit ovat sellaisia, että ne tuskin aiheuttavat mitään sätkyjä kirjan todennäköisesti kovinkin nuorelle lukijakunnalle.
Yhteistä näille eri aikakausien ja kohderyhmien tarinoille on se, että niillä kaikilla on vahva kasvatuksellinen funktio. 1800-luvulle sijoittuvassa kummitustarinassa säikytellään nuoret naiset valitsemaan puoliso omasta säädystään, mutta tämän päivän paholainen vierailee tyttöjen luona siksi, että nämä ovat pelanneet liikaa spiritismiä ja tietokonepelejä. Likimain tahattoman komiikan puolelle sitten jo lipsahdetaan, kun murrosikäisiä poikia varoitetaan liiallisen peilaamisen vaaroista.
Pahuus näyttää myös tulleen lähemmäksi ihmistä nykyajan myötä. Se hivuttautuu pienen pojan sängyn alle ja usuttaa pienen tytön hukuttamaan leikkitoverinsa, kun taas ennen paholainen omasi niin vaikuttavan ulkomuodon, että useimmat osasivat väistää sitä jo senkin vuoksi. Silti tuntuu kuin juuri näissä nykyajan tarinoissa olisi eniten turhaa tyhjäkäyntiä. Arkipäivällä kun on tarjota lapsille ja nuorille paljon enemmän kauhua kuin mitä Pakkalan ja Westerin kirjaa lukiessa voisi ymmärtää.
Suurin tälläisen kirjan ongelma on tietenkin se, että näitä tarinoita ei ole tarkoitettu luettavaksi. Ne ovat tarkoitettu kerrottavaksi ja kerrottavaksi nimenomaan siten, että syntyy illuusio todesta melkein itsekoetusta kertomuksesta. Kirjasta tälläistä vaikutelmaa on kovin vaikea saada. Toki joku suhteellisen neitseellinen kauhutarinoiden ystävä voi saada tästäkin kirjasta uutta materiaalia säikyttelyrepertuaariinsa. Useimmille tarinoiden asetelmat ovat jo kuitenkin varmasti ennestään tuttuja.
