Tuesday, October 11, 2005
Sivistys alennusmyynnissä
Tapio Vallin esitteli Satakunnan Kansan (11.10) alanurkassa näkemyksiään siitä, kuinka kirjastopalvelut olisi syytä saada maksulliseksi. Itsekin olen joskus tuolla ajatuksella julkisesti leikitellyt, mutta kuten niin usein, todellisuuteen perehtyminen osoitti, että tuokin leikki oli syytä vain leikiksi jättää.
Ensimmäinen heikkous Vallinin ajatuskulusta löytyy idean taloudellista toteutettavuudesta. Yhden lainan kustannushan on kaiketi keskimäärin noin 5 euroa, joten jotta tämä kirjastojen maksullisuus saataisiin edes jollain tapaa järkeväksi, olisi tietenkin lainaajalta perittävän maksun oltava samaa luokkaa. Jos vielä sitten sosiaalisin perustein lainausmaksusta vapautetaan vaikkapa työttömät, eläkeläiset ja lapset, on selvää ettei tuo 5 euroa per laina enää edes riitä.
Millään puhtaasti muodollisella maksulla kun ei kuitenkaan kuin lisätä turhaa työtä ja kustannuksia ja lähetetä maailmalle viesti, että valtio ei pidä kirjallisuuden harrastusta kovin tärkeänä. Tapio Vallin toki saa olla sitä mitä, ettei yksittäisellä ihmisellä ole enää perusteita saada sivistystä ja tukea lukutaitonsa kehittymistä, kun kirjastossa voi muutenkin viihtyä ja vaikkapa surffata internetissä, mutta toivon että siihen on vielä aikaa, kun tämä näkemys tulee maassamme vallitsevaksi.
Kaunokirjallisuuden ja vanhustenhuollon asettaminen toistensa kilpailijoiksi on tietenkin siitä kätevä kärjistys, että järkisyillä ei sen kaltaiseen keskusteluun edes kannata yrittää osallistua. Samalle tasolle kai lähinnä pääsisin kun alkaisin vertailla Tapio Vallinin palkkaa jonkun pienimmällä mahdollisella kansaneläkkeellä elävän vanhuksen tuloihin. Mielekkääksi en kuitenkaan tälläistä keskustelua tuntisi.
Kannattaa myös miettiä minkälainen vaikutus tällä uudistuksella olisi kotimaisen kirjallisuuden kustantamiseen. Jos kirjastot tällä tavalla pakotetaan kustannustehokkaiksi, se ei voisi olla myös vaikuttamatta kirjastojen hankintoihin. Hyllyihin hankittaisiin ne kirjat, jotka tehokkaimmin keräävät yhteiskunnalle lainausmaksuja, ja muu vähemmän myyvä kirjallisuus jätettäisiin kokonaan hankkimatta. Käytännössä tämä tarkoittaisi myös sitä, että näitä kirjoja kohta enää julkaistaisikaan. Monien markkinavoimauskovaisten mielestä tämä olisi varmasti aivan oikein, mutta minä en mielelläni näkisi päivää, kun kaunokirjallisuutemme vaihdetaan Windowsin ohjekirjoihin ja pariin englanninkielellä kirjoitettuun toimintaseikkailuun.
Mielenkiintoinen mutta harvemmin käsitelty näkökohta myös on, miten kirjastojen maksullisuus tulisi vaikuttamaan kirjailijoiden ja kirjastojen yhteistyöhön. Nythän kirjailijat käytännöllisesti katsoen luovuttavat ilmaiseksi kaupallisesti hyödynnettävissä olevaa materiaaliaan kirjastojen käyttöön. Onko varmaa tai edes todennäköistä, että tuo materiaali olisi ilmaista myös sen jälkeen, kun kirjasto muuttuisi lainaamosta vuokraamoksi? Joutuisiko kirjasto maksamaan kirjailijoille jonkinlaista provisiota lainausmaksuista ja miten tämä rahaliikenne sitten tulisi vaikuttamaan kirjastotoiminnan kustannuksiin?
Siinä olen Vallinin kanssa samaa mieltä, että yhteiskunnan tuella tässä maassa rakennetaan paljon turhia palatseja. Silmät avaamalla voi toki nähdä paljon turhempiakin palatseja kuin kirjastoja.
Ensimmäinen heikkous Vallinin ajatuskulusta löytyy idean taloudellista toteutettavuudesta. Yhden lainan kustannushan on kaiketi keskimäärin noin 5 euroa, joten jotta tämä kirjastojen maksullisuus saataisiin edes jollain tapaa järkeväksi, olisi tietenkin lainaajalta perittävän maksun oltava samaa luokkaa. Jos vielä sitten sosiaalisin perustein lainausmaksusta vapautetaan vaikkapa työttömät, eläkeläiset ja lapset, on selvää ettei tuo 5 euroa per laina enää edes riitä.
Millään puhtaasti muodollisella maksulla kun ei kuitenkaan kuin lisätä turhaa työtä ja kustannuksia ja lähetetä maailmalle viesti, että valtio ei pidä kirjallisuuden harrastusta kovin tärkeänä. Tapio Vallin toki saa olla sitä mitä, ettei yksittäisellä ihmisellä ole enää perusteita saada sivistystä ja tukea lukutaitonsa kehittymistä, kun kirjastossa voi muutenkin viihtyä ja vaikkapa surffata internetissä, mutta toivon että siihen on vielä aikaa, kun tämä näkemys tulee maassamme vallitsevaksi.
Kaunokirjallisuuden ja vanhustenhuollon asettaminen toistensa kilpailijoiksi on tietenkin siitä kätevä kärjistys, että järkisyillä ei sen kaltaiseen keskusteluun edes kannata yrittää osallistua. Samalle tasolle kai lähinnä pääsisin kun alkaisin vertailla Tapio Vallinin palkkaa jonkun pienimmällä mahdollisella kansaneläkkeellä elävän vanhuksen tuloihin. Mielekkääksi en kuitenkaan tälläistä keskustelua tuntisi.
Kannattaa myös miettiä minkälainen vaikutus tällä uudistuksella olisi kotimaisen kirjallisuuden kustantamiseen. Jos kirjastot tällä tavalla pakotetaan kustannustehokkaiksi, se ei voisi olla myös vaikuttamatta kirjastojen hankintoihin. Hyllyihin hankittaisiin ne kirjat, jotka tehokkaimmin keräävät yhteiskunnalle lainausmaksuja, ja muu vähemmän myyvä kirjallisuus jätettäisiin kokonaan hankkimatta. Käytännössä tämä tarkoittaisi myös sitä, että näitä kirjoja kohta enää julkaistaisikaan. Monien markkinavoimauskovaisten mielestä tämä olisi varmasti aivan oikein, mutta minä en mielelläni näkisi päivää, kun kaunokirjallisuutemme vaihdetaan Windowsin ohjekirjoihin ja pariin englanninkielellä kirjoitettuun toimintaseikkailuun.
Mielenkiintoinen mutta harvemmin käsitelty näkökohta myös on, miten kirjastojen maksullisuus tulisi vaikuttamaan kirjailijoiden ja kirjastojen yhteistyöhön. Nythän kirjailijat käytännöllisesti katsoen luovuttavat ilmaiseksi kaupallisesti hyödynnettävissä olevaa materiaaliaan kirjastojen käyttöön. Onko varmaa tai edes todennäköistä, että tuo materiaali olisi ilmaista myös sen jälkeen, kun kirjasto muuttuisi lainaamosta vuokraamoksi? Joutuisiko kirjasto maksamaan kirjailijoille jonkinlaista provisiota lainausmaksuista ja miten tämä rahaliikenne sitten tulisi vaikuttamaan kirjastotoiminnan kustannuksiin?
Siinä olen Vallinin kanssa samaa mieltä, että yhteiskunnan tuella tässä maassa rakennetaan paljon turhia palatseja. Silmät avaamalla voi toki nähdä paljon turhempiakin palatseja kuin kirjastoja.
