Wednesday, October 05, 2005
Lepakot Helsingin yössä (julkaistu Satakunnan Kansassa 6.10.2005)
Sofi Oksanen: Baby Jane. WSOY 2005
Sofi Oksasen romaani Baby Jane kertoo maailmasta, joka rajaa ihmisiä niin tiiviisiin lokeroihin, että lopulta tämä lokero on kuin kokonainen maailma. Lokerostaan on miltei mahdoton poistua, ja jos joku siinä onnistuukin, palkinnoksi tuosta onnistumisesta ei todennäköisesti tule kuin uusi ja entistä ahtaampi lokero. Lokeroiden määrittäjinä voi toimia lähes mikä tahansa. Raha, sairaus tai seksuaalinen suuntautuneisuus rajaavat tuon lokeron yhtä tehokkaasti kuin selli rajaa vankinsa elämän.
Näennäisesti Baby Jane toki kertoo kaupungin cooleimman lesbon ja anonyymiksi jäävän kertojan homoseksuaalisen ja traagisen rakkaustarinan, joka on täynnä rockballadien patetiaa ja elämän katkeransuloista karheutta. Naiset elävät lähinnä öisin, eikä päivällä tunnukaan olevan heille mitään annettavaa. Mielenterveydelliset ongelmat ovat vieneet heiltä työkyvyn, joten pimeään ja yöhön vetäytyminen on sitäkin kautta perusteltua.
Taustalla on kuitenkin koko ajan halu olla tavallinen, tavallisuutta ei saa tässä käsittää heteroseksuaalisuudeksi, halu kävellä valoon ja vapauteen, halu päästä juoksemaan vastasataneeseen lumeen. Juuri tästä halusta kasvaa romaanin tragiikka, sillä vain toinen rakkaustarinan henkilöistä uskaltaisi todella astua pois pimeästä.
Marionetit
elämän näyttämöllä
Suhteen alussa yhdessä ääneen lausutut unelmat jäävät toteutumatta, ja tilalle tulee käytettyjä alusvaatteita, joita voi myydä toisenlaisille oman elämänsä vangeille. Rakastavaisista tulee liikeyritys, ja omat unelmat puhkeavat sitä mukaa, kun heidän tuoksunsa ja äänensä jakavat niitä toisille. Lopulta ei pakoteitä olekaan enää kuin yksi, ja kun toinen tarinan henkilöistä siitä astuu, ei toisella enää ole yhtään avonaista ovea.
Asetelma on siis naiivistisen pelkistetty ja äärimmäisen ohueksi viritetty, eikä tilannetta mitenkään paranna se, että suurimman osan aikaa romaanin henkilötkin tuntuvat olevan kuin marionetteja, jotka sätkivät sattumanvaraisesti sinne, minne Oksanen heitä kiskoo. Mitään sanottavaa mielenterveysongelmistakaan Oksasella ei ole, vaikka kustantaja yrittää niin takakansiteistissä uskotellakin, ja erotiikkabisneksen kuvaus on Baby Janessa niin ilmeistä ja latteaa, että se on jo lähes täydellistä epäkirjallisuutta.
Silti ehkä pitää varoa tekemästä sitä johtopäätöstä, että Baby Jane olisi yksinomaan huono kirja. Kirjan puutteet voi nimittäin myös tulkita niin, että ne kuvaavat onnistuneesti maailmaa, jossa yksittäisellä ihmisellä on lähinnä sätkynuken osa ja elämä on ohutta kuin nukkea ohjaava lanka. Sellainenkaan maailma kuin ei ihan vieraalta nykyhetkelle tunnu.
Sofi Oksasen romaani Baby Jane kertoo maailmasta, joka rajaa ihmisiä niin tiiviisiin lokeroihin, että lopulta tämä lokero on kuin kokonainen maailma. Lokerostaan on miltei mahdoton poistua, ja jos joku siinä onnistuukin, palkinnoksi tuosta onnistumisesta ei todennäköisesti tule kuin uusi ja entistä ahtaampi lokero. Lokeroiden määrittäjinä voi toimia lähes mikä tahansa. Raha, sairaus tai seksuaalinen suuntautuneisuus rajaavat tuon lokeron yhtä tehokkaasti kuin selli rajaa vankinsa elämän.
Näennäisesti Baby Jane toki kertoo kaupungin cooleimman lesbon ja anonyymiksi jäävän kertojan homoseksuaalisen ja traagisen rakkaustarinan, joka on täynnä rockballadien patetiaa ja elämän katkeransuloista karheutta. Naiset elävät lähinnä öisin, eikä päivällä tunnukaan olevan heille mitään annettavaa. Mielenterveydelliset ongelmat ovat vieneet heiltä työkyvyn, joten pimeään ja yöhön vetäytyminen on sitäkin kautta perusteltua.
Taustalla on kuitenkin koko ajan halu olla tavallinen, tavallisuutta ei saa tässä käsittää heteroseksuaalisuudeksi, halu kävellä valoon ja vapauteen, halu päästä juoksemaan vastasataneeseen lumeen. Juuri tästä halusta kasvaa romaanin tragiikka, sillä vain toinen rakkaustarinan henkilöistä uskaltaisi todella astua pois pimeästä.
Marionetit
elämän näyttämöllä
Suhteen alussa yhdessä ääneen lausutut unelmat jäävät toteutumatta, ja tilalle tulee käytettyjä alusvaatteita, joita voi myydä toisenlaisille oman elämänsä vangeille. Rakastavaisista tulee liikeyritys, ja omat unelmat puhkeavat sitä mukaa, kun heidän tuoksunsa ja äänensä jakavat niitä toisille. Lopulta ei pakoteitä olekaan enää kuin yksi, ja kun toinen tarinan henkilöistä siitä astuu, ei toisella enää ole yhtään avonaista ovea.
Asetelma on siis naiivistisen pelkistetty ja äärimmäisen ohueksi viritetty, eikä tilannetta mitenkään paranna se, että suurimman osan aikaa romaanin henkilötkin tuntuvat olevan kuin marionetteja, jotka sätkivät sattumanvaraisesti sinne, minne Oksanen heitä kiskoo. Mitään sanottavaa mielenterveysongelmistakaan Oksasella ei ole, vaikka kustantaja yrittää niin takakansiteistissä uskotellakin, ja erotiikkabisneksen kuvaus on Baby Janessa niin ilmeistä ja latteaa, että se on jo lähes täydellistä epäkirjallisuutta.
Silti ehkä pitää varoa tekemästä sitä johtopäätöstä, että Baby Jane olisi yksinomaan huono kirja. Kirjan puutteet voi nimittäin myös tulkita niin, että ne kuvaavat onnistuneesti maailmaa, jossa yksittäisellä ihmisellä on lähinnä sätkynuken osa ja elämä on ohutta kuin nukkea ohjaava lanka. Sellainenkaan maailma kuin ei ihan vieraalta nykyhetkelle tunnu.
