Tuesday, September 06, 2005
Pilkkakirveiden sarjatulta (julkaistu Satakunnan Kansassa 6.9.2005)
Kalle Isokallio: Terijoki takaisin. Tammi 2005
Ehkä olet joskus ihmetellyt, mitä tarkoitetaan esimerkiksi käsitteillä pohjoinen ulottuvuus, lähialueyhteistyö ja tietoyhteiskuntaohjelma, ja tuntenut jonkinlaista häpeääkin siitä, ettet ole vaivautunut sen tarkemmin noiden ohjelmien sisältöjä miettimään. Jos näin on, sinulla on hyvä syy lukea Kalle Isokallion romaani Terijoki takaisin, sillä siinä paljastetaan, ettei pohjoisen ulottuvuuden merkitystä tiedä koko Euroopassa kukaan muu kuin Lipponen, ja noille kahdelle muullekin projektille voidaan määritellä juuri sellainen sisältö kuin määrittelijälle on sillä hetkellä edullisinta.
Toki muitakin syitä lukea Terijoki takaisin löytyy, sillä Isokallio on taas kerran onnistunut olemaan aidosti hauska. Itseasiassa hän on nyt paljon hauskempikin kuin esimerkiksi edellisessä romaanissaan, Pelastaja Pelkosenniemeltä, sillä nyt pilkkakirveet lentävät niin laajalle ja niin moneen suuntaan, että vaikka niistä jotkut kohteensa ohi sujahtavatkin, ihan riittävästi niitä maaliin osuvia heittojakin kirjasta löytyy. Muutaman mojovan osuman saa ainakin kunnallinen päätöksentekojärjestelmämme, ja jokunen piikki irtoaa myös kalvinistiselle ja suoraselkäiselle pääministerille ja moraalista huolehtivalle ulkoministerille. Eurokansanedustaja Lasse Lehtinen taas tuntuu olevan kirjailijan suosiossa, sillä hän saa esiintyä kirjassa omalla nimellään, kun taas esimerkiksi presidenttiä on paljon hauskempaa kutsua Muumimammaksi.
Uudenlainen
YYA-sopimus
Enimmän osan naurunaiheistaan Isokallio löytää tuttuun tapaan suomalaisen yhteiskunnan nykytilasta, ja tuota tilaa mustasukkaisesti ylläpitävistä poliitikoista. Lisämaustetta tähän kovin talouselämälähtöiseen yhteiskuntakriittisyyteen Isokallio saa kahdesta venäläisestä henkilöstään, kovasti rikollisen oloisesta Vasilista ja Pietarin pormestarin erityisneuvonantajasta Mirasta, jotka toistuvasti törmäävät suomalaiseen byrokratiaan yrittäessään hoitaa sellaisia pikkuasioita kuin vaikkapa kaasuputken vetämistä Venäjältä Hankoon ja jonkin suomalaisen rannikkokaupungin vuokraamista kansainvälisten mafiosojen kesänviettopaikaksi.
Minä en näille Isokallion yhteiskunnallisille ajatuksille paljon sen suurempaa arvoa anna kuin mitä kirjakaupan kassakone niiden hinnaksi kuittiin merkitsee, mutta olin kuitenkin mielissäni löytäessäni kirjan, jossa suomalaiset ja venäläiset yhdessä kyykyttävät EUta, ja suunnittelevat jo suurempiakin harppauksia maailmankaupan herruuteen. Onhan tuossa yhteistyössä jotain niin tavattoman nostalgista, ja kyllähän yksi kunnon naurunremakka mahtuu globalisaatiostakin käytävään keskusteluun.
Ehkä olet joskus ihmetellyt, mitä tarkoitetaan esimerkiksi käsitteillä pohjoinen ulottuvuus, lähialueyhteistyö ja tietoyhteiskuntaohjelma, ja tuntenut jonkinlaista häpeääkin siitä, ettet ole vaivautunut sen tarkemmin noiden ohjelmien sisältöjä miettimään. Jos näin on, sinulla on hyvä syy lukea Kalle Isokallion romaani Terijoki takaisin, sillä siinä paljastetaan, ettei pohjoisen ulottuvuuden merkitystä tiedä koko Euroopassa kukaan muu kuin Lipponen, ja noille kahdelle muullekin projektille voidaan määritellä juuri sellainen sisältö kuin määrittelijälle on sillä hetkellä edullisinta.
Toki muitakin syitä lukea Terijoki takaisin löytyy, sillä Isokallio on taas kerran onnistunut olemaan aidosti hauska. Itseasiassa hän on nyt paljon hauskempikin kuin esimerkiksi edellisessä romaanissaan, Pelastaja Pelkosenniemeltä, sillä nyt pilkkakirveet lentävät niin laajalle ja niin moneen suuntaan, että vaikka niistä jotkut kohteensa ohi sujahtavatkin, ihan riittävästi niitä maaliin osuvia heittojakin kirjasta löytyy. Muutaman mojovan osuman saa ainakin kunnallinen päätöksentekojärjestelmämme, ja jokunen piikki irtoaa myös kalvinistiselle ja suoraselkäiselle pääministerille ja moraalista huolehtivalle ulkoministerille. Eurokansanedustaja Lasse Lehtinen taas tuntuu olevan kirjailijan suosiossa, sillä hän saa esiintyä kirjassa omalla nimellään, kun taas esimerkiksi presidenttiä on paljon hauskempaa kutsua Muumimammaksi.
Uudenlainen
YYA-sopimus
Enimmän osan naurunaiheistaan Isokallio löytää tuttuun tapaan suomalaisen yhteiskunnan nykytilasta, ja tuota tilaa mustasukkaisesti ylläpitävistä poliitikoista. Lisämaustetta tähän kovin talouselämälähtöiseen yhteiskuntakriittisyyteen Isokallio saa kahdesta venäläisestä henkilöstään, kovasti rikollisen oloisesta Vasilista ja Pietarin pormestarin erityisneuvonantajasta Mirasta, jotka toistuvasti törmäävät suomalaiseen byrokratiaan yrittäessään hoitaa sellaisia pikkuasioita kuin vaikkapa kaasuputken vetämistä Venäjältä Hankoon ja jonkin suomalaisen rannikkokaupungin vuokraamista kansainvälisten mafiosojen kesänviettopaikaksi.
Minä en näille Isokallion yhteiskunnallisille ajatuksille paljon sen suurempaa arvoa anna kuin mitä kirjakaupan kassakone niiden hinnaksi kuittiin merkitsee, mutta olin kuitenkin mielissäni löytäessäni kirjan, jossa suomalaiset ja venäläiset yhdessä kyykyttävät EUta, ja suunnittelevat jo suurempiakin harppauksia maailmankaupan herruuteen. Onhan tuossa yhteistyössä jotain niin tavattoman nostalgista, ja kyllähän yksi kunnon naurunremakka mahtuu globalisaatiostakin käytävään keskusteluun.
