Wednesday, September 28, 2005
Murhia Suomen kesässä (julkaistu Satakunnan Kansassa 25.9.2005)
Markku Ropponen: Linnut vaikenevat, Kuhala. Tammi 2005
Kolme raakaa ja väkivaltaista murhaa, poliisin pyörittämä huumekauppa ja sotarikoksiin syyllistynyt palkkasoturi luulisi olevan aineksia, josta naputellaan kokoon tavallista tanakampi rikosromaani. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole. Tuoreimman todistuksen tästä antaa Markku Ropposen Linnut vaikenevat, Kuhala, joka kaikista todennäköisyyksistä piittaamatta muotoutuu niin hyväntuuliseksi ja leppoisaksi dekkariksi, että suurimman osan aikaa murhatutkimukset tuntuvat olevan romaanissa vähän kuin turhaa painolastia. Pääasia kun kuitenkin on että Ropponen saa koko kirjan mitalla esitellä vuolaana virtaavaa verbalistikkaansa ja tehdä muka nokkelia havaintoja nykymaailman menosta.
Yksityisetsivä Otto Kuhalahan on jo monille perinteisen arvoitusdekkarin ystäville tuttu, ja dekkarikliseiden parodiana Kuhala toimiikin oikein hyvin. Halpa viski, yksityisetsivän työhön epäluuloisesti suhtautuvat poliisit ja ongelmajätettä muistuttavat autot saavat asianmukaisen osansa Kuhalan elämässä. Kun yksityiselämäkin on pikkuisen rempallaan, on selvää että ihan omista aineksista ei Kuhalaa ole yritettykään luoda.
Tietenkin Kuhalalla on myös sankarilliset hetkensä. Itseään kymmenen vuotta nuoremman miehen hyökkäyksen hän taltuttaa videolta oppimallaan Muhammed Ali -väistöliikkeellä, ja ympäristöään terrorisoivan moottoripyöräjengi MC Muddyfieldin hän hoitelee silkalla voimalla ja oveluudella. Siinä häntä tosin hiukan auttavat jättiläiskokoinen lemmikkieläinten hautakiviedustaja Perttu Kane ja ravintoloitsija Max ´´Posion Moukari´´ Kuukunen, joka on aiemmin ollut ammattinyrkkeilijä.
Meno on siis jossain jännärin ja kesäteatterikomedian välimaastosta, ja suhteellisen hyvin paketti pysyy kasassa, vaikka aineksia onkin niin kovin monenlaiseen romaaniin. Kun niiden murhien ympärillekin vielä ihan näppärä arvoitus punotaan, omat ystävänsä Linnut vaikenevat, Kuhala varmasti löytää. Mitään sen enempää Markku Ropponenkaan on tuskin odottanut.
Kolme raakaa ja väkivaltaista murhaa, poliisin pyörittämä huumekauppa ja sotarikoksiin syyllistynyt palkkasoturi luulisi olevan aineksia, josta naputellaan kokoon tavallista tanakampi rikosromaani. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole. Tuoreimman todistuksen tästä antaa Markku Ropposen Linnut vaikenevat, Kuhala, joka kaikista todennäköisyyksistä piittaamatta muotoutuu niin hyväntuuliseksi ja leppoisaksi dekkariksi, että suurimman osan aikaa murhatutkimukset tuntuvat olevan romaanissa vähän kuin turhaa painolastia. Pääasia kun kuitenkin on että Ropponen saa koko kirjan mitalla esitellä vuolaana virtaavaa verbalistikkaansa ja tehdä muka nokkelia havaintoja nykymaailman menosta.
Yksityisetsivä Otto Kuhalahan on jo monille perinteisen arvoitusdekkarin ystäville tuttu, ja dekkarikliseiden parodiana Kuhala toimiikin oikein hyvin. Halpa viski, yksityisetsivän työhön epäluuloisesti suhtautuvat poliisit ja ongelmajätettä muistuttavat autot saavat asianmukaisen osansa Kuhalan elämässä. Kun yksityiselämäkin on pikkuisen rempallaan, on selvää että ihan omista aineksista ei Kuhalaa ole yritettykään luoda.
Tietenkin Kuhalalla on myös sankarilliset hetkensä. Itseään kymmenen vuotta nuoremman miehen hyökkäyksen hän taltuttaa videolta oppimallaan Muhammed Ali -väistöliikkeellä, ja ympäristöään terrorisoivan moottoripyöräjengi MC Muddyfieldin hän hoitelee silkalla voimalla ja oveluudella. Siinä häntä tosin hiukan auttavat jättiläiskokoinen lemmikkieläinten hautakiviedustaja Perttu Kane ja ravintoloitsija Max ´´Posion Moukari´´ Kuukunen, joka on aiemmin ollut ammattinyrkkeilijä.
Meno on siis jossain jännärin ja kesäteatterikomedian välimaastosta, ja suhteellisen hyvin paketti pysyy kasassa, vaikka aineksia onkin niin kovin monenlaiseen romaaniin. Kun niiden murhien ympärillekin vielä ihan näppärä arvoitus punotaan, omat ystävänsä Linnut vaikenevat, Kuhala varmasti löytää. Mitään sen enempää Markku Ropponenkaan on tuskin odottanut.
