Sunday, August 28, 2005
Suu ymmyrkäisenä (julkaistu Porin Sanomissa 27.8.2005)
Kesän ensimmäiset nahkiaiset on syöty, ja siinä nahkiaiskopin kulmalla kiinnitin taas huomiota siihen, että nahkiaiset ovat pääasiassa vanhemman väen suosiossa. Nuorisoa ei juurikaan ollut sitä juhlahetkeä todistamassa, kun nahkiaiset Porin torille saapuivat.
Tietenkin ikä tuo mukanaan kyvyn aavistuksen hienovireisempien nautintojen löytämiseen, mutta jonkinlainen nuorisokasvatuksen paikka tässä olisi. Muuten saattaa käydä niin, että kymmenen vuoden päästä Porin torilta ei löydäkään muuta syötävää kuin hamburgereja ja herra ties mitä amerikkalaisuuden sanansaattajia.
Mutta miten nuoriso saadaan syömään nahkiaisia? Käytetäänkö pakkoa vai turvaudutaanko hienovaraisempiin keinoihin? Otetaanko aseeksi koulujen tuimat keittäjät vai palkataanko viralliseksi nahkiaismannekiiniksi joku trendikäs pipopää levymyyntilistojen huipulta? Tavoitteeksi voitaisiin kuitenkin asettaa, että jokainen porilainen piltti oppisi syömään nahkiaisia viimeistään siinä vaiheessa kun äidinmaitovastikkeesta siirrytään kiinteämpiin eineisiin.
Minustakin nahkiainen on toki parhaimmillaan nahkiaiskopin kulmalla paperista syöden, mutta silti ihmetyttää, ettei tätä sesonkiherkkua ole vuosien saatossa kyetty jatkojalostamaan yhtään. Porilaistenkin ravintoloiden ruokalistoilta löytyy jos jonkinlaista ulkomaan apetta, mutta nahkiaisen ympärille kehitettyä ruokalajia ei menuuseen saada, vaikka lista olisi paksu ja lavea kuin Päätalon romaani. Siksi onkin turha itkeä, jos joku moittii meidän ruokakulttuuriamme, sillä suomalaisuuttahan nykyisessä ruoassamme on yhtä vähän kuin on suomalaisia yleisurheilijoita maailman huipulla.
Ehkä kuitenkin tulevaisuus on valoisa. Ehkä alati muuttuvat trendit kaappaavat nahkiaisetkin joskus huimaan nousukiitoon. Ehkä joskus käy niinkin onnellisesti, että virkamiesten lahjomiseen ei tarvita rapukestejä vaan Porin torilla tarjotut kolme isoa nahkiaistakin riittävät siihen.
Tietenkin ikä tuo mukanaan kyvyn aavistuksen hienovireisempien nautintojen löytämiseen, mutta jonkinlainen nuorisokasvatuksen paikka tässä olisi. Muuten saattaa käydä niin, että kymmenen vuoden päästä Porin torilta ei löydäkään muuta syötävää kuin hamburgereja ja herra ties mitä amerikkalaisuuden sanansaattajia.
Mutta miten nuoriso saadaan syömään nahkiaisia? Käytetäänkö pakkoa vai turvaudutaanko hienovaraisempiin keinoihin? Otetaanko aseeksi koulujen tuimat keittäjät vai palkataanko viralliseksi nahkiaismannekiiniksi joku trendikäs pipopää levymyyntilistojen huipulta? Tavoitteeksi voitaisiin kuitenkin asettaa, että jokainen porilainen piltti oppisi syömään nahkiaisia viimeistään siinä vaiheessa kun äidinmaitovastikkeesta siirrytään kiinteämpiin eineisiin.
Minustakin nahkiainen on toki parhaimmillaan nahkiaiskopin kulmalla paperista syöden, mutta silti ihmetyttää, ettei tätä sesonkiherkkua ole vuosien saatossa kyetty jatkojalostamaan yhtään. Porilaistenkin ravintoloiden ruokalistoilta löytyy jos jonkinlaista ulkomaan apetta, mutta nahkiaisen ympärille kehitettyä ruokalajia ei menuuseen saada, vaikka lista olisi paksu ja lavea kuin Päätalon romaani. Siksi onkin turha itkeä, jos joku moittii meidän ruokakulttuuriamme, sillä suomalaisuuttahan nykyisessä ruoassamme on yhtä vähän kuin on suomalaisia yleisurheilijoita maailman huipulla.
Ehkä kuitenkin tulevaisuus on valoisa. Ehkä alati muuttuvat trendit kaappaavat nahkiaisetkin joskus huimaan nousukiitoon. Ehkä joskus käy niinkin onnellisesti, että virkamiesten lahjomiseen ei tarvita rapukestejä vaan Porin torilla tarjotut kolme isoa nahkiaistakin riittävät siihen.
