Saturday, May 28, 2005
Sanomalehti kohta arvossaan (julkaistu Porin Sanomissa 29.5.2005)
En erityisemmin pidä jyrsijöistä. Kanit menettelevät mutta hamsterit ja marsut tuovat mieleeni hiiret ja rotat, ja ne taas tuovat minulle mielleyhtymiä, jotka on parempi jättää kertomatta. Mutta hamsterin inhimillinen vastine, tuo kesähelteelläkin villapipoon pukeutunut ja kävelykepin kanssa raivoisasti alennuskahvipaketista taisteleva mummo, on aina saanut kaiken sympatiani.
Sympatiaani nuo alennusmyyntien ilopillerit eivät saa pelkästään siksi, että otsalohkoon iskeytyvässä kävelykepissä on jotain niin tavattoman herttaista vaan siksi, että heillä on jokin syy hamstraukseensa. Me nuoremmathan haalimme tavaraa vain ostamisen ilosta, mutta näille enemmän elämää nähneille on täyttä realismia sellainenkin ajatus, että tavara loppuu, ja siksi sitä on ostettava silloin kun sitä on edulliseen hintaan saatavilla. Tätä empiiristä kokemusta tavaran loppumisesta minä joskus markettien hyörinässä näiltä vanhemmilta ihmisiltä kadehdin.
Nyt saattaa kuitenkin käydä niin, että meillä reilusti sota-ajan jälkeenkin syntyneillä on mahdollisuus kokea kituuttamisen riemu. Uhkaahan paperitehtaiden alasajo viedä meiltä sellaisenkin itsestäänselvyyden kuin vessapaperin. En toki usko, että paperi kokonaan tästä maasta loppuisi, mutta kyllä jokin vähäisempikin katkos jakelussa saattaa joksikin aikaa tyhjentää kaupan hyllyt, kun katuviisaat vanhukset kauppiaiden vakuutteluista huolimatta ryntäävät kahmimaan ostoskärryihinsä kaikkea mikä edes muistuttaa vessapaperirullaa.
Toki minulla on käytännöllisempiäkin syitä toivoa vessapaperin loppumista. Haluaahan kolumnistikin tuntea joskus itsensä hyödylliseksi. Siksi olenkin jo parin viikon ajan kehottanut kaikkia ystäviäni säästämään seuraavan kolumnini. Kun he ovat tivanneet syytä tuohon, olen vain vastannut monimielisesti, että tämän kirjoituksen kaikki käyttötarkoitukset saattavat paljastua vasta lähiviikkojen kuluessa.
Sympatiaani nuo alennusmyyntien ilopillerit eivät saa pelkästään siksi, että otsalohkoon iskeytyvässä kävelykepissä on jotain niin tavattoman herttaista vaan siksi, että heillä on jokin syy hamstraukseensa. Me nuoremmathan haalimme tavaraa vain ostamisen ilosta, mutta näille enemmän elämää nähneille on täyttä realismia sellainenkin ajatus, että tavara loppuu, ja siksi sitä on ostettava silloin kun sitä on edulliseen hintaan saatavilla. Tätä empiiristä kokemusta tavaran loppumisesta minä joskus markettien hyörinässä näiltä vanhemmilta ihmisiltä kadehdin.
Nyt saattaa kuitenkin käydä niin, että meillä reilusti sota-ajan jälkeenkin syntyneillä on mahdollisuus kokea kituuttamisen riemu. Uhkaahan paperitehtaiden alasajo viedä meiltä sellaisenkin itsestäänselvyyden kuin vessapaperin. En toki usko, että paperi kokonaan tästä maasta loppuisi, mutta kyllä jokin vähäisempikin katkos jakelussa saattaa joksikin aikaa tyhjentää kaupan hyllyt, kun katuviisaat vanhukset kauppiaiden vakuutteluista huolimatta ryntäävät kahmimaan ostoskärryihinsä kaikkea mikä edes muistuttaa vessapaperirullaa.
Toki minulla on käytännöllisempiäkin syitä toivoa vessapaperin loppumista. Haluaahan kolumnistikin tuntea joskus itsensä hyödylliseksi. Siksi olenkin jo parin viikon ajan kehottanut kaikkia ystäviäni säästämään seuraavan kolumnini. Kun he ovat tivanneet syytä tuohon, olen vain vastannut monimielisesti, että tämän kirjoituksen kaikki käyttötarkoitukset saattavat paljastua vasta lähiviikkojen kuluessa.
