Friday, April 29, 2005
Elämän ja sodan reunalta (julkaistu Satakunnan Kansassa 27.4.2005)
Asko Sahlberg: Yhdyntä. WSOY 2005
Kun kertomus alkaa maksullista naista etsivän miehen ja vakoilijan kuriirina toimivan naisen kohtaamisesta, ja koko kertomus pitää sisällään vain heidän yhteisen yönsä pommikoneiden vavisuttamassa helsinkiläishuoneistossa, olisi helppo kirjoittaa, että sota siirtää ihmisiin oman ja aivan erityisen moraalinsa. Asko Sahlbergin jatkosodan loppuvaiheisiin sijoittuva pienoisromaani Yhdyntä ei kuitenkaan tähän näkemykseen yhdy, sillä Sahlbergille ominaiseen kyyniseen tapaan teoksessa välittyy kuva maailmasta, jolla ei ole rauhan aikanakaan ollut mitään moraalia.
Yhden yön ympärille kiertyneeksi romaaniksi Yhdyntä esitteleekin varsin laajan skaalan moraalittomuutta. Kirjan henkilögalleriaan kuuluu nimittäin puutteesta rikastuvia mustan pörssin kauppiaita, pommituksia hyödyntäviä murtovarkaita, isänmaansa pettäviä vakoojia ja alaikäistä lastaan myyviä vanhempia. Moraalittomuus on kuitenkin teeman sijasta lähinnä tapahtumien kulissi, sillä varsinaisen tutkimuskohteensa Yhdyntä löytää yksinäisyydestä, siitä erillisyyden tunteesta, joka saa ihmisen uskomaan, ettei muu maailma ole enää häntä varten. Jopa avonainen ikkuna saattaa tuoda maailman liian lähelle.
Nimeään eli sitä yhdyntää teos käyttääkin jonkinlaisena yksinäisyyden kiteytymänä tai vertauskuvana sille, kuinka vaikea ihmisen on asettua luonnolliseen yhteyteen toisen ihmisen kanssa. Onneksi kirjalla on kuitenkin muutakin sanottavaa yksinäisyydestä, sillä pelkän sukupuoliaktin varaan on vaikea lyhyttäkään romaania rakentaa.
Vaikka Sahlbergin näkökulma henkilöihinsä onkin aina ollut psykologinen, yksinäisyys on ollut hänen kirjoissaan ennemminkin yhteiskunnallinen kuin yksilöllinen ilmiö. Viliseehän Sahlbergin tuotanto henkilöitä, jotka eivät ole vetäytyneet maailmasta vapaaehtoisesti vaan jotka on lähinnä sysätty elämän varjoisille reuna-alueille. Nytkin kertomuksen toinen päähenkilö on menettänyt sosiaalisen asemansa, miehensä ja tyttärensä maailmanpolitiikan julmassa leikissä, ja aika paljon onnellista elämää on ryöstetty jokaiselta muultakin romaanin henkilöltä. Monelle heistä tuo onnen menetys on sitten ollutkin kuin tuomio yksinäisyyteen.
Uusi ilmiö Sahlbergin tuotannossa on sen sijaan omiin vertauskuviinsa ihastunut kertoja, joka aika tönkösti kommentoi romaanin tapahtumia. Joku voi luonnollisesti ihastuakin esimerkiksi armeijan maahantunkeutumisen ja rakastelun rinnastamiseen, mutta minusta Sahlbergilla on ollut kiinnostavampaakin tarjottavaa lukijoilleen.
Kun kertomus alkaa maksullista naista etsivän miehen ja vakoilijan kuriirina toimivan naisen kohtaamisesta, ja koko kertomus pitää sisällään vain heidän yhteisen yönsä pommikoneiden vavisuttamassa helsinkiläishuoneistossa, olisi helppo kirjoittaa, että sota siirtää ihmisiin oman ja aivan erityisen moraalinsa. Asko Sahlbergin jatkosodan loppuvaiheisiin sijoittuva pienoisromaani Yhdyntä ei kuitenkaan tähän näkemykseen yhdy, sillä Sahlbergille ominaiseen kyyniseen tapaan teoksessa välittyy kuva maailmasta, jolla ei ole rauhan aikanakaan ollut mitään moraalia.
Yhden yön ympärille kiertyneeksi romaaniksi Yhdyntä esitteleekin varsin laajan skaalan moraalittomuutta. Kirjan henkilögalleriaan kuuluu nimittäin puutteesta rikastuvia mustan pörssin kauppiaita, pommituksia hyödyntäviä murtovarkaita, isänmaansa pettäviä vakoojia ja alaikäistä lastaan myyviä vanhempia. Moraalittomuus on kuitenkin teeman sijasta lähinnä tapahtumien kulissi, sillä varsinaisen tutkimuskohteensa Yhdyntä löytää yksinäisyydestä, siitä erillisyyden tunteesta, joka saa ihmisen uskomaan, ettei muu maailma ole enää häntä varten. Jopa avonainen ikkuna saattaa tuoda maailman liian lähelle.
Nimeään eli sitä yhdyntää teos käyttääkin jonkinlaisena yksinäisyyden kiteytymänä tai vertauskuvana sille, kuinka vaikea ihmisen on asettua luonnolliseen yhteyteen toisen ihmisen kanssa. Onneksi kirjalla on kuitenkin muutakin sanottavaa yksinäisyydestä, sillä pelkän sukupuoliaktin varaan on vaikea lyhyttäkään romaania rakentaa.
Vaikka Sahlbergin näkökulma henkilöihinsä onkin aina ollut psykologinen, yksinäisyys on ollut hänen kirjoissaan ennemminkin yhteiskunnallinen kuin yksilöllinen ilmiö. Viliseehän Sahlbergin tuotanto henkilöitä, jotka eivät ole vetäytyneet maailmasta vapaaehtoisesti vaan jotka on lähinnä sysätty elämän varjoisille reuna-alueille. Nytkin kertomuksen toinen päähenkilö on menettänyt sosiaalisen asemansa, miehensä ja tyttärensä maailmanpolitiikan julmassa leikissä, ja aika paljon onnellista elämää on ryöstetty jokaiselta muultakin romaanin henkilöltä. Monelle heistä tuo onnen menetys on sitten ollutkin kuin tuomio yksinäisyyteen.
Uusi ilmiö Sahlbergin tuotannossa on sen sijaan omiin vertauskuviinsa ihastunut kertoja, joka aika tönkösti kommentoi romaanin tapahtumia. Joku voi luonnollisesti ihastuakin esimerkiksi armeijan maahantunkeutumisen ja rakastelun rinnastamiseen, mutta minusta Sahlbergilla on ollut kiinnostavampaakin tarjottavaa lukijoilleen.
