Sunday, February 27, 2005
KIRKKO ELÄMYSTEOLLISUUDEN PURISTUKSESSA (julkaistu Porin Sanomissa 27.2.2005)
En ole koskaan uskonut, että palkkapussin suuruus tai yhteiskunnallisen aseman merkittävyys tekisi ihmisestä erityisen. Siksi en järkyttynyt, kun luin, että piispa Ilkka Kantola oli eroamassa vaimostaan. Ei kai yksi avioero nyt ihmeitä merkitse, kun vuosittain eroaa melkein 15 000 avioparia?
Olin kuitenkin väärässä. Piispa Ilkka Kantolan avioero oli kova juttu, ja se oli sitä erityisesti medialle ja kirkon valtaapitäville. Median kiinnostuksen ymmärrän. Seksi myy, ja piispa vehtaamassa väärän viltin alla on herkullista materiaalia lööppinikkareille.
Mutta mikä Ilkka Kantolan avioelämässä järkytti muita piispoja niin, että heidän oli alettava vaatia Kantolan eroa? Ei kai aviollinen uskottomuus nyt niin ennenkuulumatonta voi piispoillekaan olla. Olisiko järkytyksellä mitään tekemistä sen kanssa, että kirkkohäät on kirkon tuotteista ainoa, joka on säilyttänyt kilpailuasemansa nykyisillä elämysmarkkinoilla? Tietysti hautajaisillakin on merkittävä markkina-asema, mutta se nyt perustuu ennemminkin vaihtoehtojen vähyyteen kuin ihmisten haluun saada kirkolliset hautajaiset. Ennen kirkolla oli sentään myytävänään pelastus, mutta kun tutkimusten mukaan valtaosa uskovaisista ei usko enää helvettiin, ei siinäkään ole enää entistä markkinarakoa. Minkälainen osuus kirkolle oikeastaan jäisi tavallisen ei-aktiiviseurakuntalaisen elämään, jos se ei enää toimisi ristiäisten, häiden ja hautajaisten harmittomana seremoniamestarina?
Olisivatko piispat siis ennenkaikkea huolissaan kirkon vaikutusvallan kaventumisesta? Hankalahan se on kirkkohäitä nuorisolle kaupitella, jos kirkon omat edustajatkaan eivät enää näytä avioliiton pyhyyteen uskovan. Ja siitä kuudennesta käskystä on tässä kohtaa enää edes turha puhua. Senhän uusi käännös on suorastaan malliesimerkki siitä, kuinka kirkko on valmis muokkaamaan opetuksiaan helpommin myytävään muotoon.
Olin kuitenkin väärässä. Piispa Ilkka Kantolan avioero oli kova juttu, ja se oli sitä erityisesti medialle ja kirkon valtaapitäville. Median kiinnostuksen ymmärrän. Seksi myy, ja piispa vehtaamassa väärän viltin alla on herkullista materiaalia lööppinikkareille.
Mutta mikä Ilkka Kantolan avioelämässä järkytti muita piispoja niin, että heidän oli alettava vaatia Kantolan eroa? Ei kai aviollinen uskottomuus nyt niin ennenkuulumatonta voi piispoillekaan olla. Olisiko järkytyksellä mitään tekemistä sen kanssa, että kirkkohäät on kirkon tuotteista ainoa, joka on säilyttänyt kilpailuasemansa nykyisillä elämysmarkkinoilla? Tietysti hautajaisillakin on merkittävä markkina-asema, mutta se nyt perustuu ennemminkin vaihtoehtojen vähyyteen kuin ihmisten haluun saada kirkolliset hautajaiset. Ennen kirkolla oli sentään myytävänään pelastus, mutta kun tutkimusten mukaan valtaosa uskovaisista ei usko enää helvettiin, ei siinäkään ole enää entistä markkinarakoa. Minkälainen osuus kirkolle oikeastaan jäisi tavallisen ei-aktiiviseurakuntalaisen elämään, jos se ei enää toimisi ristiäisten, häiden ja hautajaisten harmittomana seremoniamestarina?
Olisivatko piispat siis ennenkaikkea huolissaan kirkon vaikutusvallan kaventumisesta? Hankalahan se on kirkkohäitä nuorisolle kaupitella, jos kirkon omat edustajatkaan eivät enää näytä avioliiton pyhyyteen uskovan. Ja siitä kuudennesta käskystä on tässä kohtaa enää edes turha puhua. Senhän uusi käännös on suorastaan malliesimerkki siitä, kuinka kirkko on valmis muokkaamaan opetuksiaan helpommin myytävään muotoon.
