Saturday, January 29, 2005

 

Juho lähtee ostoksille

Taistelu Alma Median omistuksesta on saatu jonkinmoiseen päätökseen, ja taulukkolaskimet ympäri Suomea murskaavat lukumyriadeja, jotta saataisiin selville, tekikö Lipsanen hyvät kaupat. Itse en kuitenkaan niin noista luvuista perusta kun olen enemmän näitä verbaalipuolen miehiä, joten annan taulukkolaskimen edelleen uinua tietokoneeni uumenissa ja keskityn ottamaan tuntumaa tilanteeseen aavistuksen kirjallisemmalla pohdiskelulla.

Alma siis myi telkkari- ja radiopuolen ja keskittyy jatkossa lehtien kustantamiseen. Tässä kohtaa tekisi mieleni sanoa, että Alma myi hömppämaakarit ja piti laadun (kuten mm. kaupungin parhaimpia kolumneja julkaisevan Porin Sanomat), mutta syvällä piilevä vaatimattomuuteni pakottaa kätkemään ainakin osan virkkeestä sulkujen sisään.

Eihän tilanne muutenkaan ole noin yksinkertainen, vaikka mielestäni nämä infantiilit tv-kasvot ja levyjen väliin höpisijät sietääkin myydä ensimmäiselle, joka suostuu heidät ottamaan. Sillä eihän Bonnier näistä ohjelmantekijöistä ollut kiinnostunut vaan heidän yleisöstään - tai siis markkinasta kuten nykyään tavataan sanoa.

Sijoittajaa kuitenkin kiinnostaa erityisesti se, mitä uusi Alma aikoo kaupasta saamillaan rahoilla tehdä. Omistajillehan ei nykyisessä henkisessä ilmapiirissä voi rahaa jakaa. Eli ostoksille Juhon on miltei pakko lähteä, ja se taas huolestuttaa monia.

Hullultahan se tuntuu olla huolissaan siitä, kun jollain on liikaa rahaa, mutta suomalaiset pärjäävät yleensä paremmin silloin kun on juustohöylättävä ja kiristettävä vyötä. Ne taidot ovat iskostuneet syvälle kansanluonteeseemme. Ulkomaille suuntautuneista ostosreissuista on sen sijaan yrityksillemme aika harvoin jäänyt mitään hyvää käteen. Kotimaiset ostokset taas johtavat entistä tehokkaampaan ´´ketjuuntumiseen´´, mikä lukijan kannalta tarkoittaa sitä, että toisistaan poikkeavat näkemykset alkavat olla lehdistössämme entistä harvinaisempaa herkkua.


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?