Monday, January 17, 2005
Ajatuksia tulevasta kirjakeväästä
Ensivaikutelma tulevasta kirjakeväästä on, että tarjonta on jotenkin valjua, vähäveristä. Toki kevät on aina ollut kirjatarjonnaltaan syksyä niukempi, mutta viime vuosina tuo ero on ollut kaventumaan päin. Nyt tarjonta tuntuu olevan esimerkiksi viime vuotista säästeliäämpi. Samalla on kuitenkin syytä muistaa, että usein ne sykähdyttävimmät lukukokemukset tulevat jostain odotusten ulkopuolelta, tuntemattomuuden suojista, tekijöiltä joilta ei ole osannut odottaa mitään. Yleensä joka keväällä onkin ollut tarjota ainakin yksi odotushorisontin uuteen asentoon muljauttanut esikoinen.
Toki odotuksiakin olen tulevaan kirjakevääseen ladannut ja valtaosan niistä kerää Asko Sahlbergin pienoisromaani Yhdyntä. Vaikka teoksen nimi kuulostaakin epäilyttävästi Lauri Törhösen elokuvalta, Sahlbergilta on vaikea odottaa muuta kuin hyvää jälkeä. Yhtään huonoa tai edes keskinkertaista teostahan häneltä ei ole vielä julkaistu.
Kustantajan ennakkobuffi paljastaa, että Yhdyntä sijoittuu jatkosodan murjomaan Helsinkiin, jossa mies ja nainen kohtaavat kuolemaa kylvävien pommikoneiden alla. Kun Sahlberg edellisessäkin romaanissaan Tammilehdossa osasi kuvata ihmisen ja sodan kieroutunutta liittoa, ja sen liiton siittämää väärämielisyyttä, tuskin tämäkään kohtaaminen miksikään maanpuolustushengen maustamaksi parisuhdemössöksi jää.
Saman päähenkilön ympärille kiertyvät dekkarit keräävät aina jonkinmoisia odotuksia, jos ei muuten niin ainakin siksi, että saa nähdä taittuuko päähenkilön elämä uusimmassa romaanissa ollenkaan siihen suuntaan kuin on itse kaavaillut. Minäkin odotan Matti Remeksen kolmatta rikosromaania Tappava tuliainen saadakseni tietää, onko herrasmiessalapoliisi Ruben Waara jo muuttanut kuljetusliikkeensä täysiveriseksi yksityisetsivätoimistoksi ja joko Hangosta löytyisi yksi Ruben Waaraa miellyttävä nainen, jolla ei olisi minkäänlaisia kytköksiä rikollisuuteen. Sitäpaitsi Remeksen kuvaamaan Hankoon on aina miellyttävä palata. Harvoin mikään kaupunki saa mainosmiehiltäänkään niin lempeää kohtelua kuin mitä Remes dekkareissaan Hangolle antaa.
Paul Austerista olen pitänyt siitä asti kun tutustuin hänen New York -trilogiaansa (Lasikaupunki, Aaveita ja Lukittu huone), joten tälläiselle laiskalle englanninkielisen kirjallisuuden lukijalle uusi Auster-suomennos Yksinäisyyden äärellä on suuri ilon aihe. Austerin teoksissa on usein jokin kiinnostavalla tavalla vinksahtanut näkökulma, joka saa lukijankin katsomaan maailmaa ainakin hetken aivan uusin silmin. Sitäpaitsi jos mies on käsikirjoittanut niin ihastuttavan huonosti tähän kieltojen, määräysten ja ohjeiden kylmäämään aikaan sopivan kessutteluelokuvan kuin Smoke, on hänestä jo oikeastaan vähän pakkokin pitää.
Toki odotuksiakin olen tulevaan kirjakevääseen ladannut ja valtaosan niistä kerää Asko Sahlbergin pienoisromaani Yhdyntä. Vaikka teoksen nimi kuulostaakin epäilyttävästi Lauri Törhösen elokuvalta, Sahlbergilta on vaikea odottaa muuta kuin hyvää jälkeä. Yhtään huonoa tai edes keskinkertaista teostahan häneltä ei ole vielä julkaistu.
Kustantajan ennakkobuffi paljastaa, että Yhdyntä sijoittuu jatkosodan murjomaan Helsinkiin, jossa mies ja nainen kohtaavat kuolemaa kylvävien pommikoneiden alla. Kun Sahlberg edellisessäkin romaanissaan Tammilehdossa osasi kuvata ihmisen ja sodan kieroutunutta liittoa, ja sen liiton siittämää väärämielisyyttä, tuskin tämäkään kohtaaminen miksikään maanpuolustushengen maustamaksi parisuhdemössöksi jää.
Saman päähenkilön ympärille kiertyvät dekkarit keräävät aina jonkinmoisia odotuksia, jos ei muuten niin ainakin siksi, että saa nähdä taittuuko päähenkilön elämä uusimmassa romaanissa ollenkaan siihen suuntaan kuin on itse kaavaillut. Minäkin odotan Matti Remeksen kolmatta rikosromaania Tappava tuliainen saadakseni tietää, onko herrasmiessalapoliisi Ruben Waara jo muuttanut kuljetusliikkeensä täysiveriseksi yksityisetsivätoimistoksi ja joko Hangosta löytyisi yksi Ruben Waaraa miellyttävä nainen, jolla ei olisi minkäänlaisia kytköksiä rikollisuuteen. Sitäpaitsi Remeksen kuvaamaan Hankoon on aina miellyttävä palata. Harvoin mikään kaupunki saa mainosmiehiltäänkään niin lempeää kohtelua kuin mitä Remes dekkareissaan Hangolle antaa.
Paul Austerista olen pitänyt siitä asti kun tutustuin hänen New York -trilogiaansa (Lasikaupunki, Aaveita ja Lukittu huone), joten tälläiselle laiskalle englanninkielisen kirjallisuuden lukijalle uusi Auster-suomennos Yksinäisyyden äärellä on suuri ilon aihe. Austerin teoksissa on usein jokin kiinnostavalla tavalla vinksahtanut näkökulma, joka saa lukijankin katsomaan maailmaa ainakin hetken aivan uusin silmin. Sitäpaitsi jos mies on käsikirjoittanut niin ihastuttavan huonosti tähän kieltojen, määräysten ja ohjeiden kylmäämään aikaan sopivan kessutteluelokuvan kuin Smoke, on hänestä jo oikeastaan vähän pakkokin pitää.
